Suomalaiset paransivat maailmankiertueella – ”Pystymme alkaa haastamaan myös huippujoukkueita”
Kuva: Getty Images
Riikka Lehtonen ja Taru Lahti saavuttivat yhteisen taipaleensa parhaan sijoituksen beach volleyn maailmankiertueella oltuaan yhdeksänsiä Kiinan Xiamenin osakilpailussa.
Suomalaiskaksikko voitti turnauksessa kolme ottelua ja hävisi kaksi.
Lauantain ottelussa kahdeksan parhaan joukkoon pääsemiseksi Lehtonen / Lahti taisteli komeasti, mutta hävisi lopulta ykköseksi sijoitetuille kiinalaisille Fan Wang / Yuan Yue 19-21, 15-21. Kiinalaiset etenivät seuraavan pelin voitollaan jo sunnuntain välieriin.
– Tuuliset olosuhteet olivat meille tänään todella haasteelliset ja teimme liikaa omia virheitä, mihin peli kaatui. Vastustaja pelasi varmemmin ja heidän syöttö-vastaanotto peli toimi paremmin, Lehtonen sanoo tiedotteessa.
– Olemme kuitenkin ottaneet taas askeleen eteenpäin ja positiivisena asiana nämä pelit vain varmistivat, että pystymme alkaa haastamaan myös huippujoukkueita. Ilme pysyi positiivisena koko reissun ja hyvillä mielin tulemmekin kotiin harjoittelemaan lisää ja sitä kautta hakemaan yhä kovempia tuloksia.
Seuraava turnaus kaksikolla on Göteborgissa järjestettävä NEVZA:n osakilpailu 31.10-2.11. Turnaukseen osallistuvat suomalaisista myös Anniina Parkkinen / Essi Hasu ja Santeri Siren / Saku Viljamaa.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Harri Heliövaara pääsi jälleen juhlimaan Wimbledonissa
- Pikajuoksutähti tykitti hurjan ajan Timanttiliigassa
- Ruotsalainen olympiamitalisti loukkaantui vaarallisesti harjoituksissa: ”Onneksi minulla oli kypärä”
- Minja Korhonen kommentoi Ylelle kohupäätöstä yhdistetyn tulevaisuudesta
- Mustafe Muusen kilpailu päättyi yllättäen – näin Dublinissa kävi
- Kohu venäläisurheilijoista paisuu – nyt Armand Duplantis avasi sanaisen arkkunsa
- Ruotsi sai uuden supertähden – hurja loikkavire juuri ennen EM-kisoja
- Motonet GP Tampere 12.7.2026: TV, aikataulu, lajit, osallistujat
- Sara Lappalainen tekee sensaatiopaluun – paljasti erikoisen ”ihmiskokeensa”
- Takaisku Ruotsin supertähdelle – joutui muuttamaan koko kesäharjoittelunsa
- Kohu venäläisurheilijoista paisuu – nyt Armand Duplantis avasi sanaisen arkkunsa
- Ruotsi sai uuden supertähden – hurja loikkavire juuri ennen EM-kisoja
- Minja Korhonen kommentoi Ylelle kohupäätöstä yhdistetyn tulevaisuudesta
- Pikajuoksutähti tykitti hurjan ajan Timanttiliigassa
- Ruotsalainen olympiamitalisti loukkaantui vaarallisesti harjoituksissa: ”Onneksi minulla oli kypärä”
- Mustafe Muusen kilpailu päättyi yllättäen – näin Dublinissa kävi
- Pettynyt Saara Keskitalo avautui vaikeasta illasta – yksi asia pyörii nyt mielessä
- Nora Lindahl juoksi elämänsä kilpailun – Ruotsissa voidaan olla kateellisia
- Sara Lappalainen tekee sensaatiopaluun – paljasti erikoisen ”ihmiskokeensa”
- Harri Heliövaara pääsi jälleen juhlimaan Wimbledonissa