Suomen uusi pikatähti tykitti taas – lähetti samalla viestin presidentin suuntaan
Ruotsista Suomen edustajaksi siirtynyt pikajuoksija Nora Lindahl jatkaa vakuuttavaa virettään. Lindahl kellotti Ruotsin mestaruuskisoissa Uppsalassa naisten 100 metrillä ajan 11,19, joka sivuaa Suomen kaikkien aikojen tilaston kolmanneksi kovinta tulosta.
Lindahl rikkoi samalla Ruotsin mestaruuskilpailujen ennätyksen. Suomen tilastoissa hänen edelleen ovat enää oma kauden paras 11,15 sekä Helinä Marjamaan yhä voimassa oleva Suomen ennätys 11,13 vuodelta 1983.
Sunnuntaina Lindahl tavoittelee Jyväskylän Kalevan kisoissa Suomen mestaruutta 200 metrillä. Kisat saavat hänen mukaansa erityisen säväyksen arvovaltaisesta vieraasta.
– Kuulin, että Suomen presidentti (Alexander Stubb) on paikalla SM-kisoissa. Suomen mestaruuden voittaminen hänen paikalla ollessaan olisi todella upeaa, Lindahl iloitsi Aftonbladetille.
– Hän on todella kiinnostunut kaikenlaisesta urheilusta, joten se olisi siistiä.
Huippuvauhdista huolimatta Lindahl ei pääse elokuussa Birminghamin EM-kilpailuihin. Syynä ei ole tuloskunto vaan maaliskuussa tehty päätös vaihtaa kansainvälinen edustusoikeus Ruotsista Suomeen.
Yleisurheilussa edustusmaan vaihtamiseen liittyy normaalisti kolmen vuoden karenssi arvokilpailuihin, vaikka sääntöjen mukaan sitä voidaan tapauskohtaisesti myös lyhentää.
- Yleisurheilussa uusi dopingkohu – kaksi huippujuoksijaa kilpailukieltoon
- Wilma Heltelä hehkutti poikkeuksellista tukea – ”vertaansa vailla”
- Cristiano Ronaldo päättää maajoukkueuransa – syy on selvinnyt
- Aleksandr Bolshunovin tilanne kuohuttaa – kulisseissa pelätään oikeustaistelua
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Rukan Suomen Cup 2026: Ohjelma, aikataulu, tv ja tulokset
- Mäkihypyssä kova paluu-uutinen – vakava polvivamma ei pysäyttänyt
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- F1-maailmaa kohtasi suru-uutinen – maailmanmestari on kuollut
- 23-vuotias hiihtolupaus lopettaa – sydänongelmat murskasivat unelman
- Suomen yhdistetyn huippunimi avautui vaikeuksistaan – ”paljon terveysongelmia”
- IL: Kaisa Mäkäräinen luotsaa uutta suomalaistoivoa
- Niko Hovinen puhui suunsa puhtaaksi podcastissa – koki tylyn nöyryytyksen HIFK:ssa
- Suvi Minkkiseltä yllättävä tunnustus urastaan – ”En voi luvata”
- Kalle Rovanperä avautui terveysongelmistaan – ”Sille en voi mitään”
- Hiihtomaajoukkue jätti Livignon – Vilma Nissinen paljasti seuraavan suunnitelmansa
- Lotta Harala paljasti uudet tavoitteensa – nyt haetaan aivan erilaista tulosta
- Krista Pärmäkoski tunteikkaana somessa: ”Ottanut paikan mun sydämestä”
- Reetta Hurske teki paljastuksen kulisseista – merkittäviä muutoksia elämässä