Maajoukkueen menestys toi katsojia liigaan: ”Hyviä yleisömääriä, tunnelmaa on riittänyt”

Viime kauden lentopallon Mestaruusliigan mestari VaLePa on aloittanut pelinsä tälläkin kaudella vakuuttavasti. Joukkue on ottanut neljästä pelistä kolme voittoa.
Joukkueen nuori pelimies, maajoukkueen portteja kolkutteleva Elviss Krastins on ollut tyytyväinen joukkueensa esityksiin.
– Mielestäni meillä on mennyt hyvin. Meidän perustaso on pysynyt tarvittavan korkealla. Meille on tullut vain yksi tappio Hurrikaanille ja silloin he pelasivat loistavasti, Krastins kertoo SuomiUrheilu-sivustolle.
Krastinsin mukaan Mestaruusliigan taso on kova tällä hetkellä.
– Pelaamme kovatasoista lentopalloa tällä hetkellä Suomessa. Kaikki pelit ovat olleet tiukkoja ja olemme saaneet pelata voittojen eteen.
VaLePan peli ei ole vielä uomissaan, mutta Krastinsin mukaan ei tarvitsekaan olla.
– Pikkaisen se on hakusessa vielä, koska pelejä on niin vähän alla. Runkosarjan aikana se tulee kuitenkin kuntoon playoffseja ajatellen.
Krastins on ollut tyytyväinen omaan suorittamiseensa.
– Suhteellisen hyvin olen pelannut. Vastaanottoni on kehittynyt huomattavasti ja koko joukkueena saamme nostettua hyvin palloja.
VaLePa kohtaa sunnuntaina liigan kärkiottelussa KoVen.
– Heillä on aika mielenkiintoinen joukkue tänä vuonna. He ovat nostaneet tasoaan ja heidän nuoret ovat kehittyneet pirusti, Krastins kehuu.
Krastinsin mielestä A-maajoukkueen tuoma lentopallobuumi on näkynyt hyvissä yleisömäärissä.
– Mielenkiintoa on löytynyt ainakin katsojilta. On ollut hyviä yleisömääriä ja tunnelmaa on riittänyt. Toivottavasti heitä tulee vieläkin enemmän paikan päälle.
Jesse Happonen
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n* palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 500:aan eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
*= 0%:n palkkiokulut koskevat vain osakkeita. Tämänhetkinen hinnanerosopimusprosentti on 76.
Aloita sijoittaminen tästä!- Suomalaisjuoksija Katriina esitteli kisa-asuaan villillä tanssivideolla – ”Vau, tuota vartaloa”
- Erling Haalandilta tyly viesti Ronaldolle: ”Pahoittelut”
- Suoraa tekstiä – Leijonat jättävä Jukka Jalonen puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen valmentajamies antoi palaa – latasi suorat sanat Suomen maajoukkuetähtien touhusta
- Poliisi kohtasi Kalle Rovanperän juhlatunnelmissa – latasi jäätävän kommentin ajamisesta
- Paljastus kulisseista – Johannes Kläbo raivostui totaalisesti kisan jälkeen
- Rajua tekstiä – kilpakumppanit haukkuivat Suomen hiihtotähden pystyyn
- Suomen hiihtotähti tiputti uutispommin – ”Aika palata vuosien jälkeen”
- Kaisa Mäkäräisen jättänyt hiihtoässä katsoi nyt totuutta silmiin
- Suomalainen hiihtotähti käänsi katseita mekossaan – nainen säteili punaisella matolla
- Kaisa Mäkäräisen jättänyt hiihtoässä katsoi nyt totuutta silmiin
- Toiveisiin on nyt vastattu – Kaisa Mäkäräiseltä ilouutisia faneilleen
- Kerttu Niskasen ja Juho-rakkaan elämään tulossa iso muutos – ”Tuntuu ihan uskomattomalta”
- Iivo Niskasen raivostuttanut mies koki kovan kohtalon
- Suomalainen hiihtotähti käänsi katseita mekossaan – nainen säteili punaisella matolla
- Senni Salminen astui esiin – paljasti tehneensä ison muutoksen elämässään
- Kaisa Mäkäräinen laittoi parastaan – tuloksena melkoinen taidonnäyte
- Aleksi Valavuori pöyristyi Alexander Stubbin kohtelusta – latasi rajun väitteen Ylen toiminnasta
- Wilma Murto puhui rakkaastaan – teki IL:lle yhden asian harvinaisen selväksi
- Suomen hiihtotähti tiputti uutispommin – ”Aika palata vuosien jälkeen”