Futsal-liigan pistepörssin kärkinimi vaatimattomana: ”Vieläkin paremmin voisi mennä”
Kuva: Juha Tamminen
Futsal-liigassa pelaavan Someron Voiman hyökkäyspään pelaaja Arber Istrefi, 25, majailee alkukauden jälkeen sarjan pistepörssin kärkisijoilla. Istrefi on iskenyt viidessä pelaamassaan ottelussa kuusi maalia ja viisi syöttöä, mikä oikeuttaa pistepörssin neljänteen sijaan tasapisteillä pistekolmosen Jukka Kytölän (KaDy) kanssa.
SoVo on sarjassa 12 joukkueen sarjassa kuudentena kuudella pisteellä.
– Tällä hetkellä kolmen joukossa ollaan. Hyvin on mennyt, mutta vieläkin paremmin voisi mennä. Vasta viisi peliä on pelattu, mutta kauden startti on ollut hyvä, Istrefi kertoo SuomiUrheilu-sivustolle.
Istrefi pelasi viime kaudella futsalia tammisaarelaisen ESC:n riveissä, ollen joukkueensa tehokkain pelaaja kauden päätteeksi. Seuran vaihto tuli täksi kaudeksi ajankohtaiseksi, kun raaseporilaisseuran jalkapallojoukkue nousi viime kauden päätteeksi Kolmosesta Kakkoseen. Istrefin tavoin moni pelaaja pelasi sekä futsal- että jalkapallojoukkueessa, ja futsal-liigan sarjapaikasta päätettiin luopua täksi kaudeksi. Kauden 2014-2015 ESC:n futsal-joukkue pelaa Kakkosessa.
Istrefille löytyi kuitenkin täksi kaudeksi pelipaikka futsal-liigasta, SoVO:sta, vaikka myös moninkertainen Suomen mestari GFT oli kiinnostunut miehen palveluksista. Vaikka suurin osa pelaajista on Istrefille uusia tuttavuuksia, se ei kosovolaistaustaista pelaajaa haittaa.
– Uusia jätkiä ovat melkein kaikki. Menee aina oma aikansa, ennen kuin ruvetaan pelaamaan vielä paremmin yhteen, Istrefi tietää.
Istrefille on tiedossa raskas harjoituskausi. SoVo:n futsal-pelien lisäksi loppuvuodesta pyörähtävät käyntiin myös ensimmäistä kertaa Kakkosessa pelaavan ESC:n jalkapalloharjoitukset.
– Kun treenit tai pelit loppuvat futsalissa, joudun aika usein menemään suoraan jalkapallotreeneihin. Sittenhän se kausi pian alkaakin.
– Ei siinä muuta oikein kerkeä tehdä, Istrefi naurahtaa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ruotsin hiihtotähti avautui – valmis jopa irtautumaan maajoukkueesta
- Podcast: Sometähti paljasti intiimejä yksityiskohtia – avoin suhde puhuttaa
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Nyt se paljastui – IS: Tämän takia Enni Mälkönen sai lähtöpassit rallitähdeltä!
- Ei lupaa hyvää – Suvi Minkkiseltä huolestuttava päivitys
- Johannes Kläbo: jymyuutinen!
- Se oli siinä – pitkän linjan suomalaishuippu lopettaa uransa!
- Naisampumahiihtäjä joutui pöyristyttävän vaatimuksen kohteeksi – latasi suoran vastauksen
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Perttu Hyvärisen päivitys sai somekansan liikkeelle – kommenttikenttä täyttyi
- Suomen hiihtomaajoukkueessa iso muutos – asiantuntijat kertovat, mitä nyt tarvitaan
- Ari Luusuan hurja viikonloppu – Norjasta karut tuliaiset
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!