Näyttelijälegendan nyrkkeilyottelusta melkoinen farssi Moskovassa
Kuva: Getty Images
Yhdysvaltalainen näyttelijälegenda Mickey Rourke palasi 20 vuoden tauon jälkeen nyrkkeilykehään Venäjällä Moskovassa järjestetyssä epävirallisessa ottelussa, jossa vastassa oli niin ikään yhdysvaltalainen 29-vuotias Elliot Seymour.
Ottelun erät olivat normaalin 3 minuutin sijaan 2,5 minuuttia. Rourke lähti hakemaan heti alussa iskuja, kun taas Seymour vältteli niiden antamista.
Toisessa erässä Rourke iski iskun Seymouria lantion seudulle, mikä tiputti hänet kanveisiin. Tuomari laski luvun kahdeksaan, jonka jälkeen ottelu jatkui.
62-vuotias Rourke iski uudelleen vaarattomalta näyttäneen alakoukun, minkä jälkeen Seymour pudouttautui jälleen kanveisiin ja odotti siellä siihen asti kunnes tuomari laski luvun kymmeneen. Näin Rourke sai tyrmäysvoiton jo toisessa erässä.
Venäläisyleisö päätyi loppuratkaisun yhteydessä viheltämään, kun kamppailu vaikutti hyvin vahvasti ennalta sovittuna.
Rourke toimi ammattilaisnyrkkeilijänä 1990-luvun alkupuoliskolla, jonka jälkeen hän kuitenkin palasi takaisin näyttelijätöiden pariin.
Ensimmäisenä Suomesta kyseisestä ottelusta uutisoi Ilta-Sanomat.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi
- Kilpakumppanilta iljettävä temppu – Suvi Minkkinen todisti melkoista näkyä
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- Kaisa Mäkäräinen
- Wilma Murto
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä
- Suomalaisen moukaritähden video räjähti somessa – mies ei voinut käsittää
- Suvi Minkkinen
- Kerttu Niskanen
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Tero Seppälä romahti – kisan jälkeen selvisi ikävä totuus
- Tätä ei TV:ssä nähty – Ylellä karu tieto Suvi Minkkisestä
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- Brutaali totuus Remi Lindholmista paljastui
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Hiihtotähti Anne Kyllönen löysi itselleen uuden pestin
- IS: Anita Korvalta karu paljastus hiihtopiireistä, tältä mieheltä tuli viestejä