Suomalainen keilasi 20 kaatoa putkeen, mutta sekään ei riittänyt – ”Aika sanaton olo”
Kuva: Getty Images
Suomen Juhani Tonteri keilasi huikeasti maailmancupissa lauantaina – ja putosi silti jatkosta kahdeksan sarjan jälkeen.
Tonteri putosi alkusarjoillaan kauas jatkorajasta ja näytti jo siltä, ettei mitään saumaa jatkoon enää ole. Ennen kolmea viimeistä sarjaa matkaa jatkoon oli 160 pistettä.
Sitten alkoi jännitysnäytelmä. Tonteri vaihtoi palloa, pudotti sillä 248 ja sitten täydellisesti 300. Eroa viimeistä jatkopaikkaa pitäneeseen Englannin Steve Thorntoniin oli 63 pistettä. Britti lopetti 202 pisteen sarjaan.
Tonteri jatkoi 12 kaadon eli 300 pisteen sarjan päälle vielä 8 kaatoa lisää ja kuittasi kahdeksannesta sarjasta 278. Näin Thornton jäi toistakymmentä pistettä taakse.
Mutta mutta, Israelin Oron Cohen oli vielä heittämättä. Cohenin kantti kesti tuloksella 279 seitsemänteen sijaan, ja viimeisen paikan otti lopulta Ukrainan Mykhaylo Kalika, josta Tonteri jäi 23 pisteellä. Näin Tonteri putosi ensimmäisenä jatkosta.
– Aika sanaton olohan tässä nyt on, pettynyt Juhani Tonteri huokaisi pressiin tullessaan.
– Tiesin kyllä tilanteen koko ajan, paitsi siinä ihan lopussa ei sitten voinut tietää. Sitä 300:n sarjaa en hirveästi ruvennut juhlimaan. Ajattelin, että jos pallon reaktio pysyy samanlaisena seuraavalla rataparilla, voi tulla iso sarja, Tonteri kertasi.
Näin suomalaisten pelit Wroclawissa on pelattu, sillä myös Piritta Maja karsiutui kahdeksan joukosta.
Ykköspaikka oli ja pysyi Saksan Tobias Bordingin hallussa. Tänään hän keilasi tuloksen 1924 ja koko 28-sarjaisen karsinnan 241,4 keskiarvolla. Ruotsin Magnus Johnson kampeutui toiseksi ja lopun hyvin kirinyt USA:n Chris Barnes kolmanneksi.
Peliä jatkaa kahdeksan parasta naista ja miestä round robinilla. Siitä kolme parasta etenee pudotuspeleihin.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Olympiavoittajan suhde päättyi – reaktio eroon hämmästytti kaikki
- Kalle Rovanperä: yllätyspaluu!
- Supertähdet saapuvat Turkuun – luvassa hurja seivässhow
- Jättikohu vesipallossa – Ukraina boikotoi Venäjä-ottelun ja sanktiot uhkaavat
- Kalle Rovanperä rikkoi hiljaisuuden – tämä tiedetään
- Nyt jysähti – Frida Karlsson aikoo vaihtaa lajia!
- ”Uuden Usain Boltin” tulos herättää epäilyksiä – taustalla manipulointia?
- Suomen hiihtotähdet laittoivat bilevaihteen päälle – katso kuvat
- Salibandyn MM-kisat 2026 – Tampere: Lohkot, ottelut, tv, liput
- Uusi pikajuoksuihme? 18-vuotias jamaikalaiskiituri räjäytti tulostaulut
- Vilma Nissinen hyvästeli hiihtotähdet koskettavasti – “Hyviä eläkepäiviä”
- Olympiaunelma oli romahtaa – suomalaislupaus teki kovan päätöksen kesken kauden
- Se oli siinä – Suvi Minkkisen kilpasisko ripustaa sukset naulaan 27-vuotiaana!
- Asiantuntijat latasivat suorat sanat Ristomatti Hakolasta – ”ei ole sellaista ruutia löytänyt”
- Saveli Korostelev: rahat katosivat
- Ristomatti Hakola paljasti IL:lle – pöydällä radikaali ratkaisu!
- Janni Hussi: kova kohtalo MM-rallissa
- Suomen mäkihypyssä iso käänne – tuttu nimi palaa valmentajaksi
- Iivo Niskanen summasi kautensa vähäsanaisesti
- Jasmin Kähärän sydämellinen päivitys nostaa tunteet pintaan