Suomalainen maajoukkuelupaus lopettaa vain 22-vuotiaana – tunteikas viesti pysäyttää
Suomalaisen alppihiihtoväen, kun maajoukkuehiihtäjä Riia Pallari ilmoitti päättävänsä huippu-urheilu-uransa vain 22-vuotiaana.
Pallari kertoi ratkaisustaan tunteikkaassa päivityksessä, jossa hän kiitti lajia ja sen mukana tulleita kokemuksia.
– Kiitos alppihiihto ja kilpaurheilu, aloitti nainen päivityksen.
Nuori alppihiihtäjä kertoo tehneensä päätöksen pitkän harkinnan jälkeen. Vaikka kaikki tavoitteet eivät koskaan toteutuneet, hän kuvailee uraansa silti merkitykselliseksi ja opettavaiseksi matkaksi.
– Pitkän pohdinnan jälkeen olen tullut tulokseen, että minun kilpaurheilu-ura jää tältä osin tähän. Laji on antanut enemmän kuin ikinä olisin voinut kuvitella ja vaikka unelmia jäi saavuttamatta olen silti ylpeä ja kiitollinen matkasta jonka sain lajin parissa kokea.
Pallari nosti erityisesti esiin ihmiset, joita hän kohtasi uransa aikana. Kilpaurheilu toi hänen elämäänsä ystävyyssuhteita ja kokemuksia, joiden hän uskoo jatkuvan myös urheilun ulkopuolella.
– Etenkin kaikki ihmiset keneen oon saanut tutustua, onneksi ystävyys jatkuu myös urheilun ulkopuolella. Iso kiitos kaikille tukijoille, ystäville ja perheelle, ilman teitä tämä ei olisi ollut mahdollista, nyt kohti uusia haasteita ja unelmia, kirjoitti Pallari.
Pallari kuului suomalaisen alppihiihdon nuoreen maajoukkueryhmään ja häntä pidettiin lupaavana laskijana tuleville vuosille. Kansainvälisessä alppihiihdossa tie huipulle on kuitenkin äärimmäisen vaativa, ja monet urheilijat joutuvat pohtimaan uransa jatkoa jo nuorella iällä.
Julkaisuun tästä.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Kokaiinia käyttänyt tennistähti sai luvan palata pelikentille – selitys meni läpi
- Suvi Minkkisen uudesta sopimuksesta käytiin tiukka keskustelu
- Alppihiihdon maailmancup 2026-27: Ohjelma, aikataulu, tv, suomalaiset
- Aitajuoksun SE-nimi merkittävä muutos: valmentaja vaihtoon
- Jari-Matti Latvala täräytti suoran arvionsa Janni Hussin taidoista – yksi asia on selvä
- Paluuta virittelevä Saga Vanninen paljasti Ylelle: tämä muuttui valmentajaa vaihtamalla
- Lauri Vuorinen avautuu harjoittelustaan: ”Olen aina ollut ongelmissa harjoituskaudella”
- Tältä Suomen joukkue näyttää EM-kisojen alla – vastaan asettuu maailman ykkönen
- NBA-tähden Suomen visiitistä levisi väärää tietoa – Aleksi Valavuori: Emme olleet noin humalassa!
- Topi Raitasen valmentajaa vastaan nostettiin syyte seksuaalisesta ahdistelusta
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- NBA-tähden Suomen visiitistä levisi väärää tietoa – Aleksi Valavuori: Emme olleet noin humalassa!
- Topi Raitasen valmentajaa vastaan nostettiin syyte seksuaalisesta ahdistelusta
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- Urheilucast: Jokerit käänsi katseensa NHL:ään – jättihankinta vireillä?
- Tältä Suomen joukkue näyttää EM-kisojen alla – vastaan asettuu maailman ykkönen
- FIS: Hiihdon MM-kisoihin tuli iso muutos
- Reetta Hurske paljasti raskaat kuukaudet – ”Puoliks valehtelua”
- Nooralotta Neziri avoimena: ”Mullistanut mun elämän”
- Kerttu Niskanen teki hiihtourallaan suuren tilin – luvut ovat hurjaa luettavaa