Tero Tiitulle hattutemppu Ruotsin kaadossa – ”Fyysisesti olen jo täydessä iskussa”
![t_yleiskuvasalibandy9](https://www.suomiurheilu.com/app/uploads/2014/10/t_yleiskuvasalibandy9.jpg)
Suomi aloitti salibandyn neljän maan EuroFloorball Tour -turnauksen Hämeenlinnassa 9-6-voitolla Tshekistä.
Ottelun käännekohdaksi muodostui toinen erä, jossa Suomi nousi kahden maalin tappioasemasta kolmen maalin johtoon.
Tarkasti pelatun avauserän ensimmäisen osuman nosti hallitusti läpiajosta Tero Tiitu, mutta Tshekki tasoitti, ja loppuaan kohden avausjakso hiipui kyttäileväksi.
Toisesta erästä tuli sitäkin värikkäämpi, ja sen ensimmäisen osuman iski tälläkin kertaa Tiitu, nyt ylivoimalla. Sen jälkeen koitti kuitenkin Suomen kolmen minuutin uni, jonka aikana vastustaja iski kolmesti. Martin Tokos nosti tasoituksen läpiajosta Suomen hukattua pallon hyökkäysalueella, ja Patrik Dozan sekä Tom Ondrusekin maalit syntyivät Suomen harhailtua omalla alueellaan pahasti.
Tshekki tunnetaan joukkueena, joka johtoon päästyään syttyy tavallistakin vaikeammin voitettavaksi, mutta tänään Suomi palasi kuljettajan paikalle nopeasti. Vain minuutti vastustajan neljännen maalin jälkeen Risto Töllikön tarkka kaukolaukaus tolpan juureen aloitti Suomen kirin, ja kohta kiskaisi Casper Pfitzner ylivoimatasoituksen vakiopaikaltaan kuvion keskeltä.
Kari Koskelaisen 4-5 sekä Tiitun 4-6 syntyivät Suomen käytettyä pallon päädyssä, ja ennen taukoa Miko Kailiala taisteli vielä puolittaisen läpiajon loppuun ja Suomelle seitsemännen maalin.
Kolmannessa erässä Suomelle osuivat vielä ottelun vaihdossa aloittaneet Mika Moilanen ja Lauri Kapanen puolustaja Nico Salon merkkauttaessa Moilasen osumaan ensimmäisen tehopisteensä miesten maajoukkueessa.
– Pelissä oli paljon hyvää ja muutama musta minuutti, Suomen päävalmentaja Petri Kettunen tiivisti.
– Pelaajilla oli hyvä tunne ja asenne, mutta kuusi maalia omiin on ehdottomasti liikaa. Se kertoo, että paljon on vielä tekemistä ennen kisoja.
Lauantaina klo 19 Suomi kohtaa Hämeenlinnan Elenia Areenalla Petteri Nykyn, Samu Kuitusen ja Esa Jussilan valmentaman Sveitsin.
– Sveitsi pelasi tänään kaksi erittäin hyvää erää Ruotsia vastaan ja he taistelevat vahvasti yksi yhtä vastaan -tilanteissa. Niissä meidän on oltava vahvoja voittaaksemme, Kettunen sanoi.
Polvivamman jälkeen paluuta tekevä Tiitu oli tyytyväinen kolmeen maaliinsa.
– Tuntui hyvältä onnistua heti ensimmäisessä loukkaantumisen jälkeisessä maaottelussa siinä, mitä minulta odotetaan. Fyysisesti olen jo täydessä iskussa, mutta pelituntumassa, pallonhallinnassa ja laukauksissa on vielä hakemista.
Tshekin valmentaja Zdenek Skruzny näki joukkueensa pelanneen kaksi hyvää erää, mutta toisessa oma peli hajosi.
– Mielestäni Suomen 3-4-kavennus ratkaisi ottelun. Kahden maalin johdossa pelaajamme alkoivat luulla ottelun olevan ohi ja alkoivat keskittyä hyökkäämiseen. Pelaajilla on menossa kauden raskain aika, ja moni saapui keskiviikon kokoontumiseen valmiiksi väsyneenä. Siksi yritimme lähteä pelaamaan tänään puolustuksen kautta, ja osan aikaa se toimikin.
Lähde: Salibandyliitto
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Ida Hulkko otti olympiapaikat haltuun – ”Uusi seksipommi on kylässä”
- Saga Anderssonin treenivideo villitsi – ”Mikä nainen”
- Ylen uutinen oli liikaa – Kristiina Mäkelän kuppi meni nurin
- Missä kunnossa – Riitta-Liisa Roposelta huikea urheilusuoritus
- Venäjän hiihtotähti vaihtoi Tatarstanin joukkueeseen – avasi nyt suunsa
- SE-mies yritti kovaa temppua ja epäonnistui – ”Loppuun asti yritin”
- No huh – Ella Junnila täräytti rajun väitteen Ylelle
- Pariisin olympialaiset saivat suomalaisittain loistokkaan alun – ”Huikea avaus”
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Hirmukaari ja SE-tulos: Suomalaisheittäjältä hurja paluu kuuden vuoden tauon jälkeen
- Ikäeroa 20 vuotta – urheilulegendan väitetty suhde povipommiin kuohuttaa
- IS:lle paljastettiin – tässä vaiheessa alkoi näkyä merkkejä Tapio Suomisen ongelmista
- Ylen selostaja avasi suunsa – paljasti vaietun totuuden Tapio Suomisesta
- Kristiina Mäkelän elämään muutos – ”Virallisesti neiti Mäkelä”
- Suomalainen keihästähti vaihtoi lajia – löi pöytään huiman tuloksen
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Harva sanoo tällaista ääneen – Silja Kosonen pamautti hurjaa tekstiä IL:lle
- Salainen ihailija? Krista Pärmäkoskea odotti melkoinen yllätys
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”