Uudelleen valittu Keilailuliiton puheenjohtaja haluaa kesä- ja talviolympialaisten lajijakoa uusiksi
Kuva: Getty Images
Suomen Keilailuliiton liittovaltuusto valitsi Harri Järvisen yksimielisesti kahden vuoden puheenjohtajajatkokaudelle Helsingissä pidetyssä kokouksessa. Hän on johtanut liittoa vuodesta 2008. Siviiliammatiltaan Järvinen on SAK:n yhteyspäällikkö.
Järvinen haluaa joustavoittaa kesä- ja talviolympialaisten nykyistä lajijakoa. Hänen mielestään kesäkisoista lajeja voitaisiin siirtää talvikisoihin, jolloin halukkuus molempien kisojen järjestämiseen voisi kasvaa.
– Kun kesäolympialaisissa lajien määrä vähenisi, kisojen hakeminen tulisi mahdolliseksi monille uusille maille ja kaupungeille, joilla ei ole taloudellisia mahdollisuuksia hakea nykyisen kaltaisia mammuttikisoja, Järvinen sanoo liittonsa tiedotteessa.
– Talvikisoihinkin voitaisiin saada uusia järjestäjäehdokkaita, jos lajivalikoima laajenisi lumelta ja jäältä myös sisätiloissa kilpailtaviin lajeihin, vaikkapa vesilajeihin. Ovathan lumi ja jää vain veden eri olomuotoja, Järvinen perustelee ehdotustaan.
Hänen mukaansa lajien siirtäminen kesäkisoista talvikisoihin antaisi enemmän tilaa myös monille sellaisille lajeille, jotka mielivät olympialaisiin, mutta eivät ole päässeet.
Nykyisin kesäkisoissa on mukana noin 30 lajia ja talvikisoissa puolet vähemmän. Mitaleja jaetaan kesällä yli 300 kisatapahtumassa, talvella noin sadassa. Järvisen mielestä lajeja ei sinällään ole liikaa, mutta monien lajien sisällä kilpailutapahtumia on liikaa.
Tällä hetkellä keilailu ei ole olympialaji, mutta monien arvioiden mukaan sillä on hyvät mahdollisuudet päästä kesäkisoihin mukaan vuodesta 2024 tai 2028 lähtien.
Hän uskoo, että keilailun pääsy olympialaisiin lisäisi Suomen olympiamitalien määrää merkittävästi. Tähän mennessä Suomi on saavuttanut naisten ja miesten MM-kisoista 55 mitalia, joista 15 kultaista.
Seuraavat miesten MM-kisat alkavat jo parin viikon päästä Abu Dhabissa. Järvinen uskoo Suomen saavan kisoista yhdestä kolmeen mitalia. Suomi puolustaa viime kisoista joukkuekultaa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Suomen voitelupäällikkö latasi Ylellä suorat sanat: ”En tiedä Iivon kanssa”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Totuus olikin ihan toinen – Iivo Niskanen latasi suoran kommentin huollolle
- Lindsey Vonn: nyt tuli uutta tietoa!
- Pirjo Muranen täräytti suorat sanat Deslogesin kohumitalista – teki tärkeän huomion IL:lle
- Lindsey Vonn: shokkitieto!
- Ylen asiantuntija huomasi ratkaisevan ongelman Iivo Niskasen hiihdossa
- Olympialaisia yritettiin sabotoida venäläisten toimesta
- Iivo Niskanen Ylelle – ”äärettömän huono kunto”
- Aleksi Valavuori raivostui Naisleijonien maalivahdin kommentista – “Vituttaisi niin, että naama irtoaisi”
- Lindsey Vonn: shokkitieto!
- Lindsey Vonn: nyt tuli uutta tietoa!
- Totuus olikin ihan toinen – Iivo Niskanen latasi suoran kommentin huollolle
- Pirjo Muranen täräytti suorat sanat Deslogesin kohumitalista – teki tärkeän huomion IL:lle
- Ylen asiantuntija huomasi ratkaisevan ongelman Iivo Niskasen hiihdossa
- Aleksi Valavuori raivostui Naisleijonien maalivahdin kommentista – “Vituttaisi niin, että naama irtoaisi”
- Jo toinen raju kaatuminen naisten syöksylaskussa – helikopteri kovassa käytössä
- Olympialaisia yritettiin sabotoida venäläisten toimesta
- Aino-Kaisa Saarinen lyttäsi Ylellä hiihtotähden: ”Hiihti jalat alta”
- Olympiapommi kytee: Suomen mäkihyppymies löi kaikki ällikällä – kulisseista kova fakta!