Beach volley: Suomalaisille katkera finaalitappio
Riikka Lehtonen ja Taru Lahti sijoittuivat toiseksi Pohjois-Euroopan Lentopalloliiton eli NEVZA:n turnauksessa Bournemouthissa. Finaalissa suomalaiset kokivat 0-2 (14-21, 15-21) -tappion ruotsalaisparille Karin Lundqvist – Nina Grawender.
Samat parit ovat kohdanneet tällä kaudella kyseisen turnauksen loppuottelussa jo neljä kertaa, joista kolme aikaisempaa on päättynyt suomalaisten voittoon.
– Hyvä turnaus meiltä lukuun ottamatta finaalia, jossa ei saatu oikein mitään kulkemaan, tiivisti Riikka Lehtonen viikonlopun pelit.
Maamme toinen naispari Essi Hasu – Anniina Parkkinen selvitti tiensä neljän parhaan joukkoon, mutta joutui tyytymään lopulta päätöspäivän kahden tappion myötä neljänteen sijaan. Mari Kivilahti – Laura Tuomola sijoittui Englannissa yhdeksänneksi.
Miesten puolella Jyrki Nurminen – Pekka Piippo taisteli hienosti sekä välierässä että pronssiottelussa, mutta hävisi molemmat kamppailut niukasti 1-2. Santeri Sirenin ja Saku Viljamaan loppusijoitus Bournemouthissa oli lopulta yhdeksäs.
Suomen naisparit jatkavat Englannista suoraan Etelä-Afrikkaan, jossa pelataan tulevalla viikolla FIVB:n kauden päätösturnaus. Molemmilla kaksikoilla on Mangaungin kisaan suora pääsarjapaikka.
– Nollataan mahdollisimman nopeasti tämä tappio ja aletaan keskittyä täysillä seuraavaan turnaukseen. Kiva, että pelit jatkuvat vielä. On mielenkiintoista lähteä haastamaan kovia pareja, Lehtonen iloitsi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Shokkitieto pysäytti Perttu Hyvärisen – näin Iivo Niskanen reagoi asiaan
- Ruotsalaishiihtäjälle haetaan poikkeuksellista etuoikeutta
- Olympialaisissa heti isoja ongelmia
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Lisää ongelmia olympialaisissa – järjestäjillä edessä muutostyö
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Suomalaishiihtäjä: ”Vakava tapaturma”
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”