Antti Aalto täräytti jälleen – ”Olosuhde ei ollut helpoin”
Kuva: All Over Press
Antti Aalto jatkoi vahvaa kauttaan mäkihypyn maailmancupissa Vikersundissa, jossa hän sijoittui kuudenneksi. Suomalainen arvioi suoritustaan Hiihtoliiton tiedotteessa.
Aalto venytti ensimmäisellä kierroksella komeat 229 metriä ja piti paikkansa myös toisella kierroksella, vaikka olosuhteet olivat haastavat.
– Tänään oli hyvää hyppäämistä. Pystyin korjaamaan asiat, jotka eivät onnistuneet eilen, Aalto sanoi Hiihtoliiton tiedotteessa.
– Toisen kierroksen olosuhde ei ollut helpoimmasta päästä. Pystyin hallitsemaan ne. Hyvä paketti.
Aalto on hypännyt tällä kaudella jo viidesti kymmenen parhaan joukkoon. Viikko sitten Holmenkollenilla hän sijoittui kolmanneksi.
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Lauri Vuorinen nousi mestariksi – finaalissa kaikki näytti hetken synkältä
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Kalle Palander ottaa hurjan haasteen vastaan – yllätys oli melkoinen
- Kööpenhaminassa nähtiin hurja näytös – uusi maailmanennätys