Rajuja tapahtumia käsipallon EM-kisoissa – ”He huusivat haluavansa tappaa minut”
Kuva: Juha Tamminen
Unkarissa ja Kroatiassa parhaillaan järjestettävissä naisten käsipallon EM-kisoissa on ehditty nähdä jos jonkinlaista tapahtumaa tähän mennessä.
Aiemmin ruotsalaispelaajaa Ulrika Ågrenia yritettiin heittää esineellä Kroatia-pelin aikana. Maanantaina puolestaan Tanskan maalivahti Sandra Toft joutui melkoisen käytöksen kohteeksi.
Loistavasti Tanskan voitossa Unkarista pelannut Toft kertoi Tanskan televisiokanava TV2:lle siitä, millaista kohtelua yleisön puolelta kamppailun aikana oli tullut.
– Yleisö syljeskeli ja heitteli minua esineillä koko ajan toisen puoliajan puolella. He huusivat haluavansa tappaa minut, Toft sanoi pelin jälkeen.
Toft myönsi kuitenkin hieman provosoineensa yleisöä itse. Toisin päin provosointi ei kuitenkaan mennyt läpi.
– Pystyin hymyilemään koko asialle, sillä eiväthän he voi sentään rynnätä kentälle perääni.
Tanskan oli pakko voittaa Unkari, jotta he pääsisvät jatkoon. Siinä juutit onnistuivat, kun Unkari kaatui lukemin 23-20.
Ensimmäisenä Suomessa asiasta uutisoi Ilta-Sanomat.
LUE MYÖS:
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas