Suomen hiihtomaajoukkue Tour de Skille nimetty

Tour de Skille on nimetty kymmenen urheilijaa.
Mukaan lähtee viisi nais- ja viisi mieshiihtäjää.
– Tourin valintojen pohjalla on myös urheilijoiden henkilökohtaisia valintoja, kun osa päätti jättää tourin tänä vuonna väliin. Heikkisen Matti päätti tässä tilanteessa keskittyä harjoitteluun ja Falunin Skandinavia Cupiin. Riitta-Liisa Roponen on keskittynyt vapaan hiihtämiseen ja Riikka Sarasoja-Lilja keskittyy tässä vaiheessa harjoitteluun, päävalmentaja Reijo Jylhä avaa urheilijavalintoja tiedotteessa.
– Kokosimme joukkueen lähtökohtaisesti heistä, jotka ovat maailmancupin pisteille hiihtäneet. Hyvärisen Perttu hiihti miesten puolella hyvän Skandinavia Cupin kisan Norjassa. Meillä on tarvetta saada yksi mies lisää sinne maailmancupin pisteille, että saisimme normaalimatkoille nostettua quotaa (maapaikkojen määrää) neljästä viiteen.
– Me keskustelimme myös siitä, lähtisikö Martti (Jylhä) prologissa yrittämään yhdelle matkalle pisteille hiihtämistä sekä olisiko tämä ollut paikka Susanna Saapungille, joka hiihti Skandinavia Cupissa hyvin. Päädyimme kuitenkin, että Martti keskittyy omaan sprinttiprojektiinsa ja Susanna menestymiseen Skandinavia Cupissa.
Tour de Skin alkuun on aikaa, joten päävalmentaja pitää oven auki sen suhteen, että joukkuekokoonpanoon tulisi muutoksia esimerkiksi sairasteluiden takia.
– Ei ole kuitenkaan näköpiirissä, että edellä mainittujen ratkaisujen ulkopuolelta tulisi ketään hiihtämään touria, ainakaan kokonaan, Susanna on siinä lähimpänä.
Urheilijavalinnat Tour de Skille
Sami Jauhojärvi
Perttu Hyvärinen
Iivo Niskanen
Lari Lehtonen
Ville Nousiainen
Anne Kyllönen
Krista Pärmäkoski
Kerttu Niskanen
Laura Mononen
Aino-Kaisa Saarinen
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Krista Pärmäkosken ystävä lensi pihalle maajoukkueesta – teki nyt asioita selväksi
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen
- Kalle Palander täräytti suorat sanat Jasmi Joensuusta
- Nyt jysähti – suomalainen keihäsmies laittoi ennätyksensä säpäleiksi
- Mitään ei pitänyt olla tehtävissä – Lotta Harala sai pysäyttävän viestin
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mari Ederiltä älytön temppu – Suvi Minkkinenkin ällisteli näkemäänsä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa