Video: Onko tässä Suomen kovin pesisfani? – Antoi tatuoida sponsorin nimen jalkaansa!
Kuva: Juha Tamminen
Kouvolan Pallonlyöjien ystävää Juha Pilhjertaa voinee kutsua tosifaniksi. Pilhjerta on nimittäin myynyt omaa ihoaan mainospaikaksi kerätäkseen KPL:lle sponsoritukea tulevalle kaudelle 2015.
Vuonna 1968 syntynyt Pilhjerta oli nuorena poikana katsomassa, kun Kouvolan Pallonlyöjät juhli viidettä ja tällä erää viimeisintä superpesismestaruuttaan 1976.
KPL:n toiminnan hiipuminen 1990-luvulla karkotti katsojat pesäpallostadionilta. Liekki jäi kuitenkin tosifanin sydämeen.
Pilhjerta ei käynyt 15 vuoteen pesäpallo-ottelussa, kunnes sai vuonna 2010 vapaalipun KPL:n peliin. Pesäpallo ja KPL ovat sen jälkeen vieneet miestä, tarttuneet sydämen asiaksi.
– Pettymysten hetkellä tarvitaan eniten kannustusta. Kannattajana peliin pääsee hyvin mukaan, ja joka kauden alussa on kovat odotukset. Ensi kaudelta odotetaan lähtökohtaisesti mitalia, Pilhjerta linjaa.
Kuten sivun ylälaidan videolta näkyy, Pilhjertan pohjetta koristaa nyt KPL:n sponsorin Suomen Talousverkko Oy:n logo.
– Hirveän paljon ihmiset ajattelevat nykyään sitä, että miten mie voisin tästä hyötyä. Että jos mie teen näin, niin paljonko siitä maksetaan. Mulle ei makseta tästä mitään, mutta mulle tulee siitä hyvä mieli, että voin auttaa seuraa jollain tavalla, Pilhjerta kertaa ”puolivitsinä” alkanutta tatuointitarinaa.
– On huikeaa, että kannattajistamme löytyy tällaisia tosifaneja, jotka ovat valmiita tukemaan urheiluseuraa näin mittavalla ja henkilökohtaisella panostuksella. Oman ihonsa mainospaikaksi myyminen osoittaa todellista sitoutuneisuutta seuraamme, pelaajia ja lajia kohtaan. Arvostamme tätä erittäin korkealle, kiittää KPL:n toiminnanjohtaja Jari Vesanen.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
- Milanon olympia-areenan jää herättää kysymysmerkkejä
- Mitä ihmettä? – Norjan maajoukkueen välinevarastoon murtauduttu
- Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
- Lisää ongelmia olympialaisissa – järjestäjillä edessä muutostyö
- Kalle Rovanperän isä myönsi rikoksen
- Ruotsin hiihtomaajoukkueelta radikaali ratkaisu – huippuhiihtäjä ja poikaystävä erotettiin
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”
- Karu totuus paljastui TV-kuvista – uskomaton ME-tulos heitettiin roskakoriin!
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Suvi Minkkinen täräytti tuloistaan Iltalehdelle: ”Minähän tienaan tuon tuplana”
- Shokkitieto: Norjalaistähti ulos olympialaisista
- Olympialaisten ohjelma tänään – aikataulu, suomalaiset ja tv-lähetykset
- Yle teki kovan päätöksen Kaisa Mäkäräisestä
- Sami Jauhojärvi pudotti pommiarvion suomalaishiihdosta: ”Tulee katkeama nyt”
- IL: Matti Heikkinen sai sisäpiiritietoa Norjasta: ”Yritin kertoa Iivolle”
- IS: Kaisa Mäkäräiseltä mykistävä arvio Suvi Minkkisestä – yksi ominaisuus erottaa hänet jopa omasta urasta
- Ylen asiantuntija ampui alas väitteet Ristomatti Hakolasta: ”Niin ei tule käymään”
- Tästä syystä Yle ei lähetä Kaisa Mäkäräistä olympialaisiin
- Norjassa ei ymmärretä tätä – ”Minun mielestä täyttä hölynpölyä”