HS: Kalle Palander täräytti suorat sanat Lindsey Vonnin vammasta – kova väite mediapelistä
Lindsey Vonn on ilmoittanut kilpailevansa sunnuntain olympiasyöksylaskussa, vaikka hänen vasemman polvensa eturistiside repesi maailmancupissa Sveitsissä.
Entinen alppihiihtotähti Kalle Palander ei ole yllättynyt yhdysvaltalaisen päätöksestä.
– Ihan perusjuttu, Palander sanoo Helsingin Sanomille.
– Tuollaisen vamman kanssa kyllä pystyy laskemaan. Ymmärrän hyvin hänen päätöksensä, kun kyseessä ovat kuitenkin Vonnin viimeiset olympialaiset.
Palander kertoo, että alppihiihtäjät laskevat usein jo valmiiksi vahingoittuneilla ristisiteillä. Polvet ovat kovavauhtisia suunnanmuutoksia sisältävässä lajissa todella kovilla, ja vamma on lajissa yleinen.
Uransa aikana myös Palander rikkoi molempien jalkojensa eturistisiteet kertaalleen. Leikkaustoimet ovat hänen mukaansa lajipiireissä arkipäivää.
– Se on vähän kuin öljynvaihto, Palander naurahti.
Palanderin mukaan loukkaantuneena kilpailemisessa on omat riskinsä, mutta oikeilla apukeinoilla, kuten paikallispuudutuksella, teipillä tai polvitukien avulla, laskeminen on mahdollista lähes normaalisti, vaikka erityisesti polvituki voi häiritä laskemista.
Palanderin mukaan tilanteessa saattaa olla myös ripaus ”Hollywoodia”.
– Voihan myös olla, ettei asia edes ole niin paha kuin medialle väitetään. Aikamoisen maukas draaman kaarihan tuohon saataisiin rakennettua. Paha vamma, sen kanssa kilpaileminen ja uran lopetus olympiakultaan. Kyllä siitä hienon kirjan saa, hän pohtii.
Vammasta huolimatta Palander pitää Vonnia suurimpana voittajasuosikkina sunnuntain syöksylaskussa.
Vonn on kertonut kilpailevansa sunnuntaina, mutta ei ole vahvistanut osallistumistaan ensi viikon supersuurpujotteluun.
LUE MYÖS: Suvi Minkkinen kohtasi yllättävän haasteen Italiassa
LUE MYÖS: Olympialaisten ensimmäinen doping-käry: Suvi Minkkisen kilpasisko jäi kiinni!
LUE MYÖS: Ruotsin hiihtomaajoukkue päätyi radikaaliin ratkaisuun Milanossa!
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suuri suru: 30-vuotias MMA-tähti menehtyi pelastaessaan teinityttöjä
- Putinin väitetty rakastajatar myrskyn silmässä – raivokas palaute levisi Venäjällä
- Mitä ihmettä? Tenniksen kohupelaaja pudotti housunsa kesken ottelun
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon
- Suomen alppihiihtoon iso muutos – uusi päävalmentaja palaa Norjasta
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin
- Miljardiluokan urheiluhanke muuttui dramaattisesti – näin uusi areena nyt toteutetaan
- Suomalainen CS-tähti dominoi miljoonaturnauksessa – jättipotti kilahti tilille
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- Jasmi Joensuu ja Leijonat-hyökkääjä: iso elämänmuutos!
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Makwan Amirkhani pysäytti Nokia-areenan – suora viesti presidentti Stubbille räjäytti yleisön
- Suomalainen työnsi ylivoimaisen voiton – sitten tuli yllättävä arvio
- Oliver Helanderilta karu avaus uudessa valmennuksessa – tulostaulu kertoi tylyn totuuden
- Ice Cage päättyi rajuun näkyyn – suomalaisveteraani moukaroitiin pahaan kuntoon
- Jussi Utriainen, 47, mykisti puolimaratonilla – paljastus treenimäärästä loksauttaa leuat
- Sami Välimäki ylsi historialliseen sijoitukseen – näin paljon rahaa kilahti tilille