Ykkösketju voiton tae – Suomi välieriin salibandyn MM-kisoissa
Kuva: Juha Tamminen
Suomi onnistui selvittämään tiensä välieriin Ruotsissa Göteborgissa pelattavissa salibandyn MM-kisoissa.
Voito isona tukijalkana Suomelle oli vahva ensimmäinen erä, jossa se siirtyi jo 3-0-johtoon. Kaikissa maaleissa asialla oli ykkösketju, kun maaleista vastasivat Jani Kukkola sekä kahdesti osunut Lauri Kapanen.
Maalittoman toisen erän jälkeen Norja kavensi kolmannen alussa, kun osumasta vastasi Ketil Kronberg.
Rickie Hyvärinen kasvatti kuitenkin muutamaa minuuttia myöhemmin johdon taas kolmeen maaliin. Oscar Hänninen ja Mika Kohonen kasvattivat Suomen maalimäärää vielä loppuhetkillä.
Loppulukemat olivatkin Suomen eduksi 6-1.
Välierissä Suomelle vastaan asettuu voittaja parista Tsekki-Tanska.
LUE MYÖS:
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas