Janne Ahonen ylivoimainen normaalimäen SM-kisoissa
Kuva: Getty Images
Janne Ahonen on voittanut normaalimäen Suomen-mestaruuden Lahdessa. Ahonen otti voiton ylivoimaisesti, seuraavaksi tuloksissa sijoittunut Anssi Koivuranta jäi Ahosesta 19,5 pisteen päähän. Ahonen hyppäsi lisäksi molempien kierrosten pisimmät hypyt, ensimmäisellä kierroksella 93,5 ja toisella tasan 94 metriä. Pisteitä Ahoselle kertyi päivän kilpailusta 249,0. Anssi Koivurannan yhteispisteet olivat 229,5 ja Jarkko Määtän 222,5.
– Voi sanoa, että Janne oli tänään aivan ylivoimainen, kommentoi järjestävän seuran Lahden Hiihtoseuran mäkijaoston puheenjohtaja Pekka Tervahartiala.
Jos hypyt ovat palaamassa tutulle tasolle, on myös miehen reagointi hyppyihin tuttua Ahosta. Kilpailun jälkeen Ahonen oli keskustellut maajoukkueen päävalmentaja Jani Klingan kanssa ja kommentoinut tälle hyppyjään niin, ettei hyppääminen ole vielä parasta mahdollista tasoa. Klinga on seurannut kuluneen viikon aikana Ahosen harjoittelua kotimaisemissa Lahdessa.
– Se oli hyvä kilpailu Jannelta. Mies on nousukuntoinen ja ehdottomasti kehittymässä hyvää vauhtia. Janne on mukana ensi viikonloppuna Willingenin maailmancupissa, muut hyppääjät päätämme huomenna. Hyppääminen on parantunut kauttaaltaan, parannuksia on niin teknisellä kuin fyysiselläkin puolella. Varmasti on niin, että hyppäämisessä se kaikkein paras taso on vielä tulematta, mutta tämä riitti kuitenkin hienosti tässä kilpailussa tänään, kommentoi Jani Klinga kilpailun jälkeen.
– Anssi Koivurannalla toinen hyppy oli jo semmoista kuin pitääkin olla. Noita pitää saada kilpailutilanteessa vielä kaksi samaan kilpailuun. Tason vakiinnuttaminen ja tasapainoisen hyppyvireen löytyminen on seuraava haaste Anssin hyppäämisessä, Klinga kommentoi.
– Jarkko Määtällä hyppäämistä vaivaa epätasaisuus. On vähän voimantuotto-ongelmaakin, joka heijastuu ponnistusvaiheessa. Paras kunto on vielä Jarkoltakin näkemättä, Klinga jatkaa.
Päävalmentaja oli ilahtunut myös viidenneksi sijoittuneen Antti Aallon suorituksesta sekä neljänneksi sijoittuneen Olli Muotkan toisesta hypystä.
Suurelle yleisölle toinen erityisen kiinnostava nimi päivän kilpailussa oli Harri Olli. Hän sijoittui lopputuloksissa sijalle 16. Janne Ahosen poika, 14-vuotias Mico Ahonen jätti kilpailun väliin alhaisten vauhtien vuoksi.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Pahasti loukkaantuneen Nooralotta Nezirin tilanteessa merkittävä käänne
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Kilpakumppani lausui Ilkka Herolalle tylyt sanat ladulla – peli oli selvä
- Ylelle paljastus: Kohta selviää totuus Krista Pärmäkoskesta
- Johannes Kläbo valehteli kuin vettä vaan – kihlattu ällistyi
- Kaisa Mäkäräinen lähti lätkimään Suomesta – päivitys tekee selväksi miksi
- Uudelta valmentajalta raju temppu Ella Junnilalle – SE-naiselta selvät sanat
- Romahduksen jälkeen: Suvi Minkkinen veti johtopäätöksiään
- IS:lle tehtiin musertava havainto Kerttu Niskasesta – aviomieheltä vaaditaan toimia
- Lotta Haralalta iloinen yhteiskuva urheilumiehen kanssa – ”Ikäerosta huolimatta ymmärretään toisiamme”
- Minja Korhonen koki kovia maailmancupissa – toiselle suomalaiselle kävi vielä huonommin
- Johannes Kläbo valehteli kuin vettä vaan – kihlattu ällistyi
- Dorothea Wiererin touhu ällistyttää – selostajat eivät olleet uskoa silmiään
- Ylelle paljastus: Kohta selviää totuus Krista Pärmäkoskesta
- Naamiot on riisuttu: Venäjällä sanotaan nyt ääneen ikäviä totuuksia Aleksandr Bolshunovista