Julia Kykkänen Oberstdorfissa 20:s

Julia Kykkänen on sijoittunut naisten maailmancupin osakilpailussa Oberstdorfissa sijalle 20. Eilisessä karsinnassa ja kilpailua edeltäneellä koekierroksella Kykkänen sijoittui molemmissa viidenneksi, mutta kilpailun tulos ei hyppääjää masentanut.
– Hyppy ei oikeastaan epäonnistunut kummallakaan kierroksella. Erityisesti perustekniikka alkaa olla nyt oikein hyvällä mallilla. Ekassa hypyssä sattui vähän lievempi myötäinen tuuli ja toisessa hypyssä sitten vähän ronskimpi. Toinen tuli aika lailla pintoja pitkin, kun hyppy ei vaan lähtenyt kunnolla ilmaan. Siinä oli muutama muukin hyppääjä, joka tuli samaan väliin, yksi tyttö jäi 69 metriin juuri ennen Juliaa. Ei näitä jäädä suremaan, tuuri osuu joskus kohdalle ja joskus ei, kertoo valmentaja Kimmo Kykkänen.
Hyppääjä itse oli tilanteen osalta lakonisempi.
– Vähän takatuulta, siinä se. Ei mitenkään kovaa kuitenkaan, kommentoi Julia Kykkänen.
Tänään Kykkänen pääsi hyppäämään suksiparilla, jolla hänen oli tarkoitus hypätä jo eilinen karsinta.
´- Ei siinä. Ei näihin pysty itse vaikuttamaan, tulevatko sukset perille ajoissa vai ei. Niillä mennään millä mennään. Huomiseen kisaan taas hyvillä mielin, Julia Kykkänen kertoo.
Huomenna Oberstdorfissa hypätään taas. Karsinta hypätään Suomen-aikaa kello 15 ja kilpailu heti perään viiden jälkeen. Karsinnassa on mukana suomalaisnaisista Julia Kykkäsen ohella Susanna Forsström.
´- Ihan hyvillä mielin lähdetään huomiseen kilpailuun. Kaikki on ihan mahdollista, eikä se hyppäämisestä ainakaan jää kiinni, Kimmo Kykkänen kommentoi.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Hurjaa luettavaa: Aviomies täräytti Ylelle shokkiväitteen Riitta-Liisa Roposesta
- Timmissä kunnossa: Lotta Harala yllätti uikkareissa – tämän viestin nainen halusi jakaa
- Synkkä totuus valkeni vihdoin Putinia tukevalle Venäjän hiihtotähdelle – ”Se järkyttää minua”
- IS:lle lauottiin synkkiä totuuksia Kerttu Niskasesta
- Ott Tänak otti ja lähti pikaisesti – nyt puhui iso pomo
- Ylen toiminta Rukan maailmancupissa kuohutti – ”Epätavallisen heikkoa”
- Suomalaishiihtäjä ulos maailmancupista – lateli nyt suoraa tekstiä
- Iivo Niskasen suusta ikävää tekstiä Ylelle – asiantuntija ällisteli hiihtokuninkaan touhua
- Suomen hiihtotähti ei kilpaillut – lähetti myöhään illalla tylyn viestin Rukalle
- Naisurheilija otti yläosan pois voiton jälkeen – ihmisten reaktio ällistytti
- Ott Tänak otti ja lähti pikaisesti – nyt puhui iso pomo
- Paljastus kulissien takaa: Suomalaismies sai hiihtotähden villiintymään Rukalla
- IS:lle lauottiin synkkiä totuuksia Kerttu Niskasesta
- Yle: Iivo Niskanen sai tylyn uutisen – tästä on leikki kaukana
- Krista Pärmäkoski koki ikävän tunteen kisan aikana – nyt karu totuus selvisi
- Iivo Niskasen suusta ikävää tekstiä Ylelle – asiantuntija ällisteli hiihtokuninkaan touhua
- Timmissä kunnossa: Lotta Harala yllätti uikkareissa – tämän viestin nainen halusi jakaa
- Suomen hiihtotähti ei kilpaillut – lähetti myöhään illalla tylyn viestin Rukalle
- Synkkä totuus valkeni vihdoin Putinia tukevalle Venäjän hiihtotähdelle – ”Se järkyttää minua”
- Kehätyttöjen vaatetus käänsi katseita – Conor McGregor ällisteli muiden mukana