Jussi Veikkanen jatkaa Tour Down Underin kärkiryhmässä

Australiassa ajettavassa Tour Down Under -etappiajossa oli vuorossa 150 kilometrin etappi. Etappi ajettiin vaihtelevassa maastossa ja tiukat
loppukierrokset maalipaikkakunnalla Stirlingissa.
Etapin alussa lähtenyt kolmen miehen irtiotto ajettiin kärkitallien toimesta kiinni loppukierroksille tullessa. Lopussa kärjessä oli noin 50
ajajan ryhmä, joka ratkaisi maalinousussa kärkisijat. Vahvin oli espanjalainen Juan Jose Lobato. Hän osoitti oivaa kuntoa jo sunnuntaina
ajetussa kriteriumissa, jossa sijoittui toiseksi. Kärkiryhmässä oli mukana myös ensimmäisen etapin voittaja australialainen Jack Bobridge. Hän pysyi edelleen hyvityssekuntiensa turvin johtajanpaidassa.
Kärkiryhmässä oli mukana myös Jussi Veikkanen. Hän tuli maaliin samalla ajalla kuin voittaja Lobato. Sijoitus oli 46:s. Hän on
kokonaistilanteessa nyt sijalla 47. Vain 13 hyvityssekuntia erottavat hänet Bobridgesta.
Etappi ei ollut kuitenkaan helppo Veikkaselle ja hänen joukkueelleen.
– Tämä oli tiukka päivä. Kovempi kuin odotettiin. Alku meni suunnitelmien mukaan, mutta Stirlingin loppukierroksilla helle alkoi
painaa niin minua kuin meidän Lorrenzo Manzinia. Miellä oli tarkoitus ajaa hänelle, mutta hän putosikin yllättäen maalinousun juurella, joten meidän suunnitelmat menivät uusiksi. Itse pysyin juuri ja juuri kärkiryhmässä. Jalat eivät kuitenkaan riittäneet kiriin, kertoi Jussi
Veikkanen.
– Seuraavalla 143 kilometrin etapilla tullaan ratkaisemaan jo osittain tämän kisan loppusijoituksia. Toivotaan, että minä olen yksi meistä,
joka on mukana kärkikahinoissa, jatkoi Veikkanen.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Jasmi Joensuu esitteli uuden lookinsa – leukoja tippui lattiaan
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää
- Seiska: Suomalainen urheilulegenda käy hurjaa taistelua – ”Hiljainen tappaja”