Nyt kuohuu – Ylen urheilutoimittaja sai monoa kuntosalilta
Ylen urheilutoimittaja Laura Arffman on avautunut kokemastaan kohtelusta kuntosalilla Instagram-tilillään.
Arffman kertoo ottaneensa lapsensa mukaan kuntosalille keskiviikkona, mutta salin työntekijä pyysi kaksikkoa poistumaan paikalta.
– Viime vuonna lapsi oli kanssani salilla kolme kertaa. Tänä vuonna tänään ensimmäisen kerran. 3/4 näistä käynneistä salin työntekijä paikalla ja meidän käsketään poistua, koska säännöissä sanotaan niin, Arffman kirjoittaa Instagram-tarinoissaan.
– Olen käynyt samalla salilla vuodesta 2016 ja harmittaa, hän kirjoittaa.
Arffman kokee tilanteen harmilliseksi. Hän pyytää seuraajiltaan myös vinkkejä lapsiystävällisistä kuntosaleista.
– Lapseni ei riehu, ei juokse eikä metelöi. Jos hän on tiellä, häntä voi pyytää siirtymään.
– Säännöt ovat sääntöjä, mutta en vaan silti ymmärrä, miten pääosin nurkassa istuva lapsi voi olla vaaraksi tai häiriöksi? Miten ihmeessä näille näytetään esimerkkiä säännöllisestä liikunnasta, jos se toteutuu vain silloin, kun tuijotan hänen viikoittaista harrastustaan vierestä?
Arffmanilla, 40, on kaksi lasta entisen puolisonsa, ex-hiihtäjä Anssi Pentsisen kanssa. He erosivat vuonna 2025.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kova päätös: Armand Duplantis vetäytyy Timanttiliigan kisasta – taustalla onnellinen syy
- Huima kaksinkamppailu – kultamitali ratkesi silmänräpäyksessä
- Iivo Niskaselta yllätyspaljastus SM-hiihdoista – ”en olisi tullut, jos…”
- “Normaali paska viikko” – Sami Välimäki latasi suorat sanat Augustassa
- HS: Alisa Vainio saa jättisumman – pelkkä lähtöviivalle saapuminen riittää
- Donald Trumpin lapsenlapsi rikkoi pyhää sääntöä – nyt uhkaa porttikielto
- Useita poissaoloja – SM-viestistä tulossa arvaamaton
- Nyt jysähti – Suomalaisuimari paukutti hurjan ajan ja sivusi lähes unohdettua SE-lukemaa
- Takareisivamma sotki suunnitelmat – Daniel Kosonen kertoo tilanteestaan
- Jasmin Kähärä sai kuulla rohkean ennustuksen – mestaruus karkasi silti
- Suomen MM-kultaa voittanut keihäänheittäjä tekee yllätyspaluun – takana 7 vuoden tauko!
- SM-hiihdoissa yllätysvoittaja – Krista Pärmäkoski sanoi maalissa selvät sanat
- Maratonkunto huipussaan – Alisa Vainio hakee uutta onnistumista
- Useita poissaoloja – SM-viestistä tulossa arvaamaton
- HS: Alisa Vainio saa jättisumman – pelkkä lähtöviivalle saapuminen riittää
- Iivo Niskaselta yllätyspaljastus SM-hiihdoista – ”en olisi tullut, jos…”
- Jasmin Kähärä sai kuulla rohkean ennustuksen – mestaruus karkasi silti
- Nyt jysähti – Suomalaisuimari paukutti hurjan ajan ja sivusi lähes unohdettua SE-lukemaa
- Krista Pärmäkoski pudotti uutispommin – uusi aluevaltaus
- Jymy-yllätys – ampumahiihtohuippu lopettaa uransa 25-vuotiaana!