Kaksi suomalaista välieriin asti miesten sprintissä Falunissa

Falunissa lauantaina hiihdetty Scandinavia Cupin miesten sprinttikilpailu tarjosi suomalaisille ilonaiheita: kaksi suomalaismiestä sijoittui lopputuloksissa kymmenen parhaan joukkoon, Anssi Pentsinen (7:s) ja Matias Strandvall (9:s) nähtiin välierävaiheessa.
– Ihan kohtalaisen hyvä päivä oli. Vaihteleva keli sotki kilpailua jonkin verran, aamulla latu oli varsin kova mutta lumisade teki kokonaisuuteen sitten oman mausteensa, hiihtämisen tuntuma vaihtui äkkiä. Oli kiva päästä testaamaan MM-latu käytännössä jo ennakkoon. Latu on vaativa, ja vaatii paljon taitoa että sen selvittää kunnialla teknisesti. Näkyy heti kokonaisuudessa, jos sekaan lipsahtaa yksikin virhe.
– Omassa välierässäni olin pitkään keulassa, mutta sitten tuli törmäilyjä ja seuraavassa laskussa väkeä lappasikin jo ohi. En ole päivään pettynyt, oli hyvä että tämä tuli nyt koettua, Pentsinen kommentoi.
Matias Strandvallin taktiikka oli yksinkertainen: hiihtää niin lujaa kuin pääsee.
– Oli hyvä kisa ja päivä. Aamulla oli haastetta löytää oikeanlainen suksi, mutta sellainen lopulta löytyi. Karsintahiihdossa tuli tehtyä pieni moka viimeisessä laskussa, jossa oli sellainen pieni jääkenttä yhdessä kohtaa latua. Lumen alta sitä ei erottanut, ja siinä kyykkäsi varmaan viisikymmentä miestä. Itse kävin onneksi vain puolikyykyssä, mutta aikaa se tietysti vähän söi, Strandvall kommentoi.
– Halusin tutustua MM-latuun etukäteen ja sain tästä hyvän kokemuksen.
Valmennuspäällikkö Eero Hietanen pitää kilpailua korkeatasoisena.
– Mukana oli paljon maailmancupissa menestyneitä. Norjalaiset olivat vahvoja täälläkin ja tänäänkin.
Hietanen mainitsee erikseen myös 30 joukkoon hiihtäneet Joni Mäen ja Lauri Vuorisen.
– Nuorilta miehiltä hyvät hiihdot tässä kilpailussa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Voi ei: Suomen olympiasensaatiosta saatiin shokkiuutinen
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Elina Lampelalle täysi katastrofi – lausui välittömästi suorat sanat
- Suomalaiselta yleisurheilutähdeltä uskomatonta dominointia maailmalla
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu