Kolme suomalaista Lauri Asikaisen johdolla Bischofshofenin kisaan
Kuva: Getty Images
Kolme suomalaishyppääjää, Lauri Asikainen, Jarkko Määttä ja Anssi Koivuranta nähdään Saksan-Itävallan -mäkiviikon päätöskilpailussa. Asikaisen hyppäämistä varjostaa tällä hetkellä selkävamma, josta syystä hyppääjä ei lähde viikonloppuna Kulmin lentomäen kilpailuihin.
– Selkä alkoi vihoitella Innsbruckin osakilpailun jälkeen, ja ajomatka Bischoshofeniin pahensi tilannetta. Täältä on järkevintä lähteä kotiin, harjoitella ja palata asiaan sitten ensi viikolla Puolan Wislassa. Kilpailussa aion kuitenkin hypätä, troppia ja kunnon verryttelyt niin kyllä se siitä.
Päävalmentaja Jani Klinga oli Asikaisen hyppyyn tyytyväinen ymmärrettävästä tunnustelevuudesta huolimatta.
– Tuollainen selkävamma tietysti näkyy herkässä lajissa monessa asiassa. Vauhtimäen asento ei tietenkään voi olla rento ja se näkyy tietysti vauhdissa, Klinga kommentoi.
Vertailun vuoksi karsinnan paras, Itävallan Michael Haybock, hyppäsi oman hyppynsä 0,9 km/h kovemmalla vauhdilla kuin Asikainen.
– Kaikesta huolimatta huomenna hypätään ja katsotaan, miten menee.
Jarkko Määtän päivää päävalmentaja Klinga kuvailee tasaisen noususuhtaiseksi.
– Harjoitushypyt eivät vielä lupailleet, mutta taso parani koko ajan ja loppuen lopuksi karsintahyppy oli varsin kelpo suoritus. Hypyissä on tasaisuutta ja eteenpäin meneminen on tietysti hienoa.
Kolmas suomalainen huomisen kilpailussa on Anssi Koivuranta, jonka hyppyjä on vaivannut epätasaisuus.
– Oikein hyvä päivä Anssilta. Harjoitushypyt onnistuivat mallikkaasti, ja taso säilyi myös karsintahypyssä. Perustekeminen alkaa olla Anssilla jo parempaan päin, ja se näkyy tuloksissa.
Sami Niemi jäi varsinaisen kilpailun ulkopuolelle kovasta yrityksestä huolimatta.
– Karsintahyppyyn Sami runttasi varmasti parhaansa, mutta se ei nyt riittänyt. Vähän vaikea päivä kaiken kaikkiaan. Itseluottamuspuolella on suurin tekeminen juuri nyt. Tilanteen kehittyminen vaatisi nyt onnistumisia, fysiikka toimii mutta epäonnistumiset ruokkivat nykyistä tilannetta, päävalmentaja Klinga kuvailee.
Huominen kilpailu alkaa Suomen aikaa kello 17.30.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Yle: Lauri Vuorinen pöyristeli sitä, mitä kilpakumppani sanoi hänelle
- Suvi Minkkinen pistää kisatrikoot päälleen – ”Mikä misu”
- Tähti on syttynyt? Suomen hiihtosensaatio kyykytti Ristomatti Hakolaa – hurja meno jatkui
- Oloksella vihjailtiin: Päätyikö Johanna Matintalo rajuun ratkaisuun hiihtäjärakkaansa kanssa?
- Selostaja tuijotti hiihtäjän jalkoväliä Tykkikisoissa – ”Ammattitermein sanottuna…”
- Suomen vahvin mies vankilaan – vastaan tuli täysin erilainen todellisuus
- Yle: Suomen hiihtotähti sai tarpeekseen – latasi suorat sanat valmentajalleen
- Hiihtomaajoukkueesta pihalle lentäneeltä Anne Kyllöseltä harvinaisen selvä tilannepäivitys
- Lyhyen radan EM-uinnit 2025
- Kaikki paloi: Suomalaista yleisurheilutähteä odotti karu näky – ”Kyllä pistää vihaksi”
- Suvi Minkkinen pistää kisatrikoot päälleen – ”Mikä misu”
- Selostaja tuijotti hiihtäjän jalkoväliä Tykkikisoissa – ”Ammattitermein sanottuna…”
- Yle: Suomen hiihtotähti sai tarpeekseen – latasi suorat sanat valmentajalleen
- Oloksella vihjailtiin: Päätyikö Johanna Matintalo rajuun ratkaisuun hiihtäjärakkaansa kanssa?
- Hiihtomaajoukkueesta pihalle lentäneeltä Anne Kyllöseltä harvinaisen selvä tilannepäivitys
- Se päättyi siihen – Silja Kosonen heitti hyvästit keihäsmiehelle
- Tähti on syttynyt? Suomen hiihtosensaatio kyykytti Ristomatti Hakolaa – hurja meno jatkui
- Yksi on poissa – valitettava tieto Iivo Niskasesta varmistui
- Krista Pärmäkoski villiintyi – ”Megabailut”
- Suomen vahvin mies vankilaan – vastaan tuli täysin erilainen todellisuus