Roope Tonteri big airin maailmanmestariksi, Merika Enne hopealle

Kreischbergissä Itävallassa lumilautailun maailmanmestaruuskisat huipentuivat big airiin, jossa kisattiin sekä miehissä että historiallisesti ensimmäistä kertaa myös naisissa. Miesten voittoon kovatasoisessa kisassa laski viime MM-kisojen tapaan Roope Tonteri ja naisissa hopealle ylsi Merika Enne. Tonteri oli aiemmin Kreischbergissä ottanut slopestylestä hopeaa.
Miesten kisassa nähtiin runsaasti haastavia temppuja, kuten useampia triplakorkkeja, mutta epäpuhtaudet tiputtivat monilla pisteitä. Tonterin ensimmäinen caballerial 1440 ei onnistunut karsintojen tapaan, jolloin Tonteri keräsi päivän parhaat pisteet. Toisella kierroksella hän sai tempun onnistumaan täydellisesti ja pisteet olivat 94.00. Kolmannella kierroksella hän päätyi tekemään hieman helpomman tempun backside 1080:n, mutta äärimmäisen puhtaasti suoritettuna se keräsi pisteet 79.75. Yhteispisteillä 173,75 hän vei voiton, toiseksi tuli Darcy Sharpe Kanadasta yhteispisteillä 169.50 ja kolmanneksi laski yhdysvaltalainen Kyle Mack pisteillä 163.50.
– Hyvältä tuntuu, mutta kun pitää mennä kaiken maailman diilejä tuon Koskisen kanssa tekemään, niin on tänään sitten kaljuhommia. Viimeksi olen ollut kalju, kun olen ollut intissä. Parta silti jää – parta ei pahoille kasva, Tonteri kommentoi viitaten ennen finaalia freestylen päävalmentaja Antti Koskisen kanssa tehtyyn sopimukseen, jossa molemmat leikkaavat hiuksensa pois jos Roope ottaa kultaa.
– Meikä hyppäsi treeneissä aivan selälleni ja päälleni. Eka hyppy meni myös vähän perssiilleen, ja sanotaanko näin, että sain taas niin sanotusti paketin kasaan ja sain kaksi viimeistä ländättyä. Vika oli ehkä vähän safety-ratkaisu. Eka ajattelin, että teen backside 1260, mutta sitten päätin tehdä backside 1080 jos se vaikka riittäisi podiumille. Enhän mä edes nähnyt pisteitä ennen kuin Darcy (Sharpe) sanoi, että mä voitin niin sitten se vasta selvisi. Tätä juhlitaan niin, että mennään kämpille päivälliselle, petiin ja kuudelta lentokentälle, Tonteri jatkaa.
Miesten kisassa finaaliin toisena laskenut Ville Paumola kaatui ensimmäisen hyppynsä ja loukkasi siinä hieman nilkkaansa. Kipeällä nilkalla hän kuitenkin sai kelpo suoritukset toisella ja kolmannella hypyllä keräten yhteispisteet 131.00 ja kahdeksannen sijan.
Naisissa Merika Enne ylsi toiselle sijalle. Hän ei saanut ensimmäistä hyppyään tehtyä puhtaasti, mutta toisella kierroksella tehty iso frontside 540 keräsi hienot pisteet 80.50, joilla hän nousi toiseksi. Hänen kolmas hyppynsä switch backside 180 keräsi pisteitä 68.25, ja yhteispistein 148.75 hän nappasi hopeaa. Naisten kisan voittoon laski Sveitsin Elena Köntz pisteillä 157.75 ja kolmanneksi tuli niin ikään sveitsiläinen Sina Candrian pisteillä 143.25
– Harjoitukset menivät mulla aika penkin alle ja jouduin soveltamaan temppuja, kun ei nuo caballerial-pyöritykset oikein hyppyristä lähteneet. Kisassa ei sitten oikein ollut odotuksia. Päätin tehdä semmoiset temput, jotka on mukava tehdä: enemmän laskin fiiliksellä enkä podium mielessä. Vähän meinasi tulla paineita, kun ekan kaaduin, mutta sitten paineensietokyky kun toimi, niin olin ihan mielissäni. Hyvältä nyt tuntuu, Enne kommentoi.
– Erittäin hieno lopetus kisaviikolle. Tosi kova ja taktisesti kypsä veto tuli sekä Merikalta että Roopelta. Ekan tempun kun kaatuu niin on todella selkä seinää vasten kahdessa viimeisessä, kun ne on saatava pystyyn. Taas oli, että win some, lose some. Harmi Villen puolesta, ettei hän saanut omaa onnistumista. Siihen nähden, että ekassa tempussa hajosi side ja sattui nilkkaan, niin kova suoritus oli, että pystyi noinkin kovat temput laittamaan tokalle ja kolmannelle kierrokselle tehtyä. Nyt lähdetään Roopen kanssa leikkaamaan hiukset. Mulla on viimeksi ollut täysi klani 17-vuotiaana, joten mukava on ottaa paluu nuoruuteen kun saa ottaa tukan pois, freestylen päävalmentaja Antti Koskinen kommentoi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vau, mikä kunnia – Elina Lampela pääsi upealle listalle
- Sami Jauhojärveltä suorat sanat Iivo Niskasen puheista – ”Ei näissä geimeissä riitä”
- Ulos MM-kisoissa – Suomen hiihtoässälle povataan kovaa kohtaloa IL:ssä
- IS: Kello tikittää – Jasmi Joensuun on tehtävä raju ratkaisu
- Johannes Kläbo kuuli Iivo Niskasen puheista – norjalaistähdeltä välittömästi tyly kuitti suomalaiselle
- Krista Pärmäkoski ei tullut lähtöviivalle – valmentaja pamautti karun totuuden IL:lle
- Suomen hiihtoässä koki kovan kohtalon Falunissa – ”Huti meni ja pahasti”
- Se oli siinä – Anne Kyllönen romahti ja hyväksyi ikävän tosiasian
- Hirmuveto: Aituri murskasi SE-ajan uusiksi – ei ollut silti täysin tyytyväinen
- Ikävälle epäilylle vahvistus – valitettava asia Kerttu Niskasesta paljastui
- Hirmuveto: Aituri murskasi SE-ajan uusiksi – ei ollut silti täysin tyytyväinen
- Se oli siinä – Anne Kyllönen romahti ja hyväksyi ikävän tosiasian
- Ikävälle epäilylle vahvistus – valitettava asia Kerttu Niskasesta paljastui
- Yle: Iivo Niskasen temppu oli liikaa – hiihtonaisella tuli tippa linssiin
- Minja Korhonen pettyi MM-kisoissa – tähän se kaikki kaatui
- Krista Pärmäkoski ei tullut lähtöviivalle – valmentaja pamautti karun totuuden IL:lle
- Nyt lähti mahtikaari – SE-tulos meni murskaksi
- Johannes Kläbo kuuli Iivo Niskasen puheista – norjalaistähdeltä välittömästi tyly kuitti suomalaiselle
- Suvi Minkkinen tuli maaliin – myönsi pikaisesti kohduttoman totuuden
- Ikävä paljastus Lotta Haralasta – tätä kukaan ei olisi halunnut kuulla