Sää sotki yhdistetyn maailmancupia – Ilkka Herola 15. sijalle

Ilkka Herola on sijoittunut 15:ksi Val di Fiemmessä yhdistetyn maailmancupin osakilpailussa. Kilpailuun oman mausteensa toivat sääolosuhteet, varsinkin mäkiosuus meni kautta linjan lottoamisen puolelle.
– Hyppyosuus oli kyllä semmoinen etten ole ennen nähnyt, tuuli puuskissa ja satoi lunta. Numeron 20 jälkeen ei paljon jakoa ollut onnistua. Hiihto meni mukavasti siihen nähden että tässä on vähän koko joukkue sairastellut. Huominen parisprintti jää väliin, sunnuntaina sitten taas paremmalla sykkeellä eteenpäin, kommentoi Ilkka Herola yhdistetyn tiedotteessa.
– Ilkan osalta sairastelut huomioiden varsin tyydyttävä kilpailu, harmillista että mäkiosuus kaatui useammaltakin olosuhteisiin. Hiihdon puolella tuntuman puute vielä näkyy, sairastelujen jälkeen vaaditaan yleensä muutama hiihto kilpailuolosuhteissa että kokonaisuus taas toimii, kommentoi päävalmentaja Petter Kukkonen.
Matti Herolalla ja Jussi Salolla kävi hyvä tuuri hyppyosuudella. Matti Herola lähti ladulle peräti sijalta 12 ja Jussi Salon sijoitus mäkiosuuden jälkeen oli 18:s.
– Matilla ja Jussilla oli hyvä sauma hyppyosuuden jälkeen, Jussilla suksi ei valitettavasti kulkenut ihan maailmancupin pisteille asti ja Matti on sairastellut vielä alkuviikolla. Olimme sopineet, että jos kropassa on ylimääräisiä tuntemuksia, matka jätetään kesken ja nyt se sitten katsottiin parhaaksi. Sunnuntaina uuteen lähtöön, kommentoi päävalmentaja Petter Kukkonen.
Maininta sunnuntaista tarkoittaa tosiaan sitä, että lauantain parisprintti jää suomalaisurheilijoilta väliin.
– Tässä on ollut niin paljon sairasteluja koko joukkueella, että on turha riskeerata kuntoa ja virettä osallistumalla siihen. Henkilökohtaiseen kilpailuun lähdemme sunnuntaina lähtökohtaisesti tällä samalla ryhmällä, Petter Kukkonen kommentoi.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Nyt alkoi tapahtua – suomalaisjuoksija murskasi ennätyksensä
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää