Suomen jääpallomaajoukkue kohtaa Kazakstanin kolmesti peräkkäisinä päivinä. Tänään Suomi isännöi peliä Mikkelissä, huomenna Imatralla ja ylihuomenna Lappeenrannassa. Suomen kaikkien aikojen jääpalloilijoihin lukeutuva Porvoon Akilleksen Sami Laakkonen pitää harjoitusottelujen antia tärkeänä välietappina MM-kisoja silmällä pitäen SuomiUrheilu-sivuston haastattelussa.
– Mielenkiintoista, että he tulivat tänne. Saamme varmasti hyviä pelejä ja pääsemme mittaamaan heidän tasonsa, sillä he ovat MM-kisoissa varmasti meidän päävastustaja.

Laakkosen mielestä maaotteluita ei ole ollut liikaa.

– On ylipäätään tärkeää, että saamme edes maaotteluita. On kiva nähdä myös meidän oma tasomme tällä hetkellä. He ovat kova vastus, sillä heidän joukkueessaan pelaa paljon Venäjän liigan pelaajia, konkarihyökkääjä kertoo.

Suomella on käytössään kolmeen otteluun lähes kaksi joukkueellista pelaajia, jotta ottelukuormitus ei syntyisi kellekään liian raskaaksi ja valmennus saa nähdä useampia pelaajia kotoisesta Bandyliigasta. Laakkonen näkee ratkaisun viisaana.

– On tärkeää, että uudet pelaajat näkevät kansainvälisen tason. He pääsevät mittaamaan omia taitojaan ja saavat hyödyllistä kokemusta, kertoo tänään huili vuorossa oleva maalitykki.

 

Jesse Happonen