Taistelu voitosta jatkuu pyöräilyn Tour Down Underissa

Jännitys kauden ensimmäisessä WorldTour –kilpailussa Tour Down Underissa Australiassa säilyy viimeiselle etapille. Toiseksi viimeisenä päivänä ajettu kilpailun kuningasetappi, 151 kilometrin osuus Willunga Hillille ei ratkaissut vielä voittajaa. Kärjessä on kaksi australialaista, Rohan Dennis ja Richie Porte, ja heillä on vain kahden sekunnin ero.
Päivä etappi oli vaativa. Reitti nousi kaksi kertaa Willunga Hillin päälle ja kova tuuli, välillä vastaan ja välillä sivusta, tekivät päivästä raskaan.
Normaaliin tapaan etapilla nähtiin hyvä irtiotto, mutta senkin viimeinen ajaja tuli kiinni ensimmäistä kertaa Willunga Hillille noustessa. Kärkeen muodostui noin 40 ajajan ryhmä, jossa olivat kaikki nimekkäät voittajaehdokkaat.
Toista kertaa lähestyttäessä loppunousua, porukka kärjessä harveni entisestään. Kun noususta oli jäljellä kilometri, alkoivat lopulliset iskut. Karkuun iski australialainen Sky-tallin Richie Porte. Häntä pystyi seuraamaan johtajanpaidassa ajanut BMC:n australialainen Rohan Dennis. Mutta hänkään ei pysynyt Porten takapyörässä loppuun saakka. Porte ajoi soolovoittoon ja teki eroa Dennisiin yhdeksän sekuntia. Kun etapille lähdettäessä ero näiden kahden välillä oli 15 sekuntia, niin bonussekuntien jälkeen kokonaiskilpailussa Dennisillä on vain kahden sekunnin ero Porteen.
Jussi Veikkasen FDJ -joukkueella oli tavoitteena saada ensimmäisessä WT-kilpailussa yksi mies 10 parhaan joukkoon. Tällä etapilla kaikki tekivät töitä joukkueen vahvimman mäkimiehen Arnold Jeannessonin eteen. Tuloksena oli 10. sija etapilta. Se riitti nostamaan ranskalaisen 16:nneksi kokonaiskilpailussa. Paljon töitä tehnyt Veikkanen oli etapilla 76:s (+5.45). Kokonaiskilpailussa hän on sijalla 64.
– Kova tuuli teki tänään ajosta hermostunutta, mutta siitä huolimatta kisa ratkesi vasta loppunousussa. Meillä oli Jeremy (Roy) ja Arnold hieman paremmin tänään esillä, joten saimme hieman valoa eilisen synkän kolaripäivän jälkeen. Sunnuntaina ajetaan vielä kriterium. Tiedossa on kovaa vauhtia, koska hyvityssekunneilla voidaan saada paljon aikaan, kertoi Jussi Veikkanen.
Järjestäjien mukaan Willunga Hill –etapilla oli 128.000 katsojaa. Tilanne kärjessä tietää sitä, että sunnuntain kriterum –reitin varret tulevat olemaan aivan täynnä pyöräilystä hullaantuneita australialaiskatsojia.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää