Valtter Virtanen taitoluistelun EM-finaalin 18. sijalle
Kuva: Getty Images
Valtter Virtanen sijoittui 18:nneksi taitoluistelun miesten EM-finaalissa. Virtanen luisteli yhteispisteet 164,80 ollen lyhytohjelman 15:s ja vapaaohjelman 19:s. Euroopan mestaruuden voitti kolmatta kertaa peräkkäin Espanjan Javier Fernandez 262,49. Hopeaa saavutti Venäjän Maxim Kovtun 235,68 ja pronssia Kovtunin maanmies Sergei Voronov 233,05.
Neljänsiin EM-kilpailuihinsa osallistunut 27-vuotias keravalainen saavutti yhden tärkeän etapin urallaan: pääsyn EM-finaaliin. Perjantain vapaaohjelma ei ollut aivan parasta Virtasta, mutta sijoitus ja pistepotti tyydyttivät miestä kokonaisuudessaan.
– Olen vähän pettynyt vapaaohjelmaan, mutta kokonaisuudessaan tämän vuoden EM-kokemus jäi plussan puolelle.
– Tämä antoi uskoa, että kymmenen parhaan joukkoon on mahdollisuus päästä, uumoili Virtanen Taitoluisteluliiton tiedotteessa.
Virtanen lähti tarkoituksella tekemään siistiä, riskitöntä vapaaohjelmasuoritusta. Pienet vaikeudet kaksoisakseleiden alastuloissa sekä nk. ilmapalloksi eli kierroksitta jäänyt toinen kolmoissalchow olivat ohjelman näkyvimmät tekniset virheet. Kolmoissalchowin ponnistus ajautui toisen luistelijan tekemään vanhaan uraan, josta oli mahdoton ponnistaa hyppyyn. Sen sijaan kaikista kolmesta piruetista Virtanen palkittiin nelostasoilla, jotka puolestaan nostivat teknisiä pisteitä.
Oberstdorfissa harjoitteleva ja samalla lääketieteen opintoja pikkuhiljaa viimeistelevä Virtanen lupasi kilpailla ensi vuoden EM-kilpailuissa valmiina lääkärinä. Myös Helsingin vuoden 2017 MM-kilpailut kiinnostavat.
– Olen vuoden 2017 kisoissa ehdottomasti mukana. Toivottavasti luistelijana, mutta vähintään kisalääkärin ominaisuudessa, Virtanen suunnitteli.
LUE MYÖS:
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset