Naisten MM-urakka huipentuu lauantaina – sukset saa vaihtaa kerran kolmellakympillä
Kuva: Getty Images
MM-kisaurakka huipentuu naisilla perinteisen 30 kilometrin yhteislähtökisaan. Suomea lauantain kisassa edustavat Aino-Kaisa Saarinen, Kerttu Niskanen, Anne Kyllönen ja Riitta-Liisa Roponen.
Naisten 30 kilometrin perinteisen yhteislähtökisassa urheilijalla on mahdollisuus vaihtaa suksensa kerran. Vaihto tapahtuu joko 5, 15 tai 25 kilometrin kohdalla.
– En ole nähnyt vielä layoutia, joten en tiedä, kuinka se tarkallaan ottaen menee, mutta meille on kerrottu, että tällä kertaa suksien vaihtoon ei tule erillistä luuppia (kierrosta), päävalmentaja Reijo Jylhä kertoo Hiihtoliiton tiedotteessa.
– Varmasti riippuu paljon siitä että minkälaiset parit löytyy. Jos on kaks lähekkäin hyvin samanlaista ja luistavaa suksea, niin sitä voi harkita sitä vaihtoa, mutta jos on selkeästi yksi hyvä pari, niin sitten pitää miettiä, että kuinka sen kanssa toimitaan, Kyllönen kertoo.
– Uskon, että lähdetään pitämään alusta asti kovaa vauhtia niin kuin yleensä matka kuin matka, naisissa pidetään. Kun yhteislähdöstä on kyse, niin ei siinä mun arvion mukaan lähdetä taktikoimaan tai passailemaan. Kova vauhti alusta asti, Niskanen pohti kisan ratkaisunpaikkoja.
– Lähden tosiaankin nauttimaan siitä hiihtämisestä ja tunnelmasta huomenna ja uskon, että se vie eteenpäin mukavaa vauhtia ja tuloskin sen mukainen. Todennäköisesti porukassa lähdetään menemään haipakkaa heti alusta. Samoin tein aletaan ratkomaan maailmanmestaruutta ja mitalisijoja. Kisalenkki on sama kuin vapaan kympillä eli kisassa hiihdetään kolme kympin lenkkiä, Saarinen kertoo.
– Musta se on vähän tekemällä tehty homma. Siihen otettiin alun perinkään tämä suksienvaihto. mutta se on nyt tullut jäädäkseen ja sen kanssa pitää nyt oppia toimimaan oikealla lailla. Varmasti se on hiihtäjää helpottava homma, kunhan sen onnistuu taktisesti tekemään oikeaan kohtaan ja oikeat sukset vaihtamaan, Roponen kommentoi suksienvaihtoruljanssia.
LUE MYÖS:
- Nuori kiinalaistähti teki jälleen historiaa – ”Olen todella innoissani ja onnellinen”
- Lentopallon EM-kisat 2026: Aikataulu, ottelut, tv
- Jokereissa pakka uusiksi – Tomek Valtonen pudotti kolme uutta hankintaa
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Urheilucast: Jori Lehterälle viritellään siirtoa Liigan jättiseuraan – ”Aina saa olla aktiivinen”
- Lotta Kemppinen yllätti treenivideollaan – julkaisu räjähti suosioon
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Norjan hiihdossa kuohuu taas – huippuhiihtäjältä raju syytös valmentajan toiminnasta
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään

- Suomeen MM-pronssia! – lämpötila kohosi jopa 37 asteeseen
- Norjalainen juoksutähti kuoli järkyttävässä onnettomuudessa
- Nuori suomalaislupaus räväytti – Mette Korhonen vei naisten SM-kullan
- Ella Junnilan elämässä suuri käänne – julkaisi kuvat hääpäivästään
- Ennätyskausi jätti hampaankoloon – Emilia Karell kertoo nyt miksi
- Oho! Esko Eerikäinen hyppää häkkiin – tässä vastustaja