Suomi ja Ruotsi kohtaavat alle 19-vuotiaitten salibandymaaotteluissa

Suomen ja Ruotsin alle 19-vuotiaiden maajoukkueet ottavat toisistaan mittaa lauantaina ja sunnuntaina perinteisessä maaottelutapahtumassa, jossa kokonaisvoitto ratkaistaan kahden ottelun yhteispisteiden perusteella.
U19-pojille Ruotsi-ottelut ovat samalla viimeiset maaottelut ennen kevään MM-kisoja. Tänä vuonna maailmanmestaruus ratkaistaan Helsingborgissa.
Poikien joukkueeseen on tullut yksi muutos, kun Aaro Astala jää pois. Hänet korvaa TPS:n 16-vuotias talentti Eero Jalo.
Myös tyttöjen joukkueessa on yksi vaihdos. Vuonna 2000 syntyneen Taru Nordmanin maajoukkuedebyytti siirtyy tuonnemmaksi, koska hän saa vasta kuluvan vuoden heinäkuussa täyteen IFF:n sääntöjen vaatimat 15 vuotta, joka on alaikäraja niin MM-kisoissa kuin muissa maaotteluissa.
Tulevaisuudessa hän on vahvasti ehdolla ensimmäiseksi 2000-luvulla syntyneeksi maajoukkuepelaaja salibandyssa. Nordmanin tilalle lähtee M-Teamin 1998-syntynyt Fanny Sillman.
Edellisen kerran maat kohtasivat viime vuoden marraskuussa EFT-turnauksissa. Hämeenlinnan tapahtumassa Suomen pojat voittivat länsinaapurin 5-3 ja Prahassa Suomen tytöt olivat parempia 7-5.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Yleisurheilijan ”liian niukka asu” suututti – nainen antoi palaa
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kerttu Niskasen ja valmentajamiehen haave toteutui vihdoin
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Jasmi Joensuu toisti uhkauksensa Ylellä – ”Se on lopulta minun päätökseni”
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Tero Pitkämäki jätti Oliver Helanderin valmentamisen – nyt selviää melkoisia faktoja legendasta
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-sisko kääntää nyt päitä
- Suvi Minkkinen saapui juhliin melkoisessa lookissa – ”Vau”
- Surkeasti kauden aloittanut Ella Junnila puhui suunsa puhtaaksi
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Hiihtotähti lähti yllättäen maajoukkueesta – nyt puhuvat pomot
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää