Julia Kykkäsen kaudelle hyvä päätös – kymmenen joukkoon Holmenkollenilla

Julia Kykkänen sijoittui yhdeksänneksi Holmenkollenin mäkikisassa Oslossa perjantai-iltana. Onnistunut kisasuoritus kauden loppuun helpottaa valmistautumista tulevaan kisakauteen.
Naisten mäkihypyn päävalmentaja Kimmo Kykkänen on selvästi helpottunut. Hiukan alavireisesti sujuneen maailmancup-kauden päättäminen teknisesti onnistuneeseen suoritukseen helpottaa henkisesti tulevaan kauteen valmistautumista.
– Ensimmäinen kisa tänä talvena, kun pystyi lähellekään omantasoista suoritusta. Hyvä päätös kaudelle, oli tasaista suorittamista kokoa ajan. Voimaa vielä uupui, mutta teknisesti oli hyvää hyppäämistä. Ensi vuonna kun päästään terveenä tekemään, niin on eri. Toi on lähempänä oikeata tasoa, jos ois paikat kestänyt, päävalmentaja Kykkänen kommentoi kauden päätöskisaa naisten mäkihyppymaajoukkueen tiedotteessa.
Julia Kykkäsen ensimmäisen kierroksen hyppy HS134-mäestä kantoi 119,5 metriä ja toi pisteet 112. Ensimmäisen kierroksen jälkeen sijoitus oli 11:s.
– Hyvä fiilishän siitä ensimmäisestä hypystä jäi. Se oli teknisesti hyvä hyppy, toinen oli teknisesti parempi, mutta siinä ei ollut niin hyvä rako, Julia Kykkänen kuvailee suoritustaan.
Toisella kierroksella Kykkänen nosti asemiaan hyppäämällä 117-metrisen. Pisteet 222,2 riittivät kokonaiskisassa yhdeksänteen sijaan.
– Totta kai se on tärkeä onnistua, että tietää, että pystyy. Olen sen tiennyt, mutta ei vaan ole ollut kaikki aina kisassa niin kohdallaan kuin olisi voinut olla. Huomattavasti mukavampi se on onnistua.
Naismäkihyppääjien kausi on nyt ohi. Kykkäsellä on vielä edessään leikkaus ennen valmistautumista seuraavaan maailmancup-kauteen.
– Pari päivää lepäilen ja jos jossakin ehtii laskettelemaan, niin siinä on mun osalta ylimenokausi, Kykkänen naurahtaa ja jatkaa:
– Mutta solisluu leikataan tai siis sieltä poistetaan ne raudat. Ei käsi paketissa pysty kaikkia asioita tekemään, mutta tekee niitä, mitä pystyy.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Nyt tuli puskista – Kerttu Niskaselta harvinainen ulostulo
- SE-nainen täräytti hirmuajan – kisan jälkeen suorat sanat
- Nooralotta Neziri yllätti faninsa – jakoi sensuelleja mallikuvia
- No huh: Krista Pärmäkoskelta järjetön veto
- Mikä näky – Suvi Minkkisen päivitys loksautti leuat
- Turha sitä on valehdella: Suomen ampumahiihtotähti myönsi ikävän totuuden
- Hiihdon maailmantähti katsoi Iivo Niskasen touhua kesällä – nosti kädet pystyyn
- Hiihtotähti Perttu Hyvärinen vastasi ikäviin syytöksiin IL:ssä
- Hehkutukselle stoppi – IS:lle raakaa tekstiä Silja Kososesta ja Krista Tervosta
- Karu tieto maailmalta: Ella Junnila ui nyt syvissä vesissä
- Turha sitä on valehdella: Suomen ampumahiihtotähti myönsi ikävän totuuden
- Lähtöpassit Wilma Murrolta saanut valmentaja laukoi nyt kovaa tekstiä IL:ssä
- No huh: Krista Pärmäkoskelta järjetön veto
- Lotta Haralan sai shokkitiedon – kaikki musteni alta aikayksikön
- Kamerat tallensivat – suomalaisjuoksijoiden ilta päättyi suudelmiin
- Nyt se on julkista tietoa: Totuus Wilma Murron tilanteesta selväksi
- Hiihdon maailmantähti katsoi Iivo Niskasen touhua kesällä – nosti kädet pystyyn
- Karu tieto maailmalta: Ella Junnila ui nyt syvissä vesissä
- Venäjältä ikävä paljastus Aleksandr Bolshunovin tilanteesta – tuomio tuli
- Mikä näky – Suvi Minkkisen päivitys loksautti leuat