Roope Tonteri kolmanneksi Ruotsin WST-kisassa

Roope Tonteri on tullut kolmanneksi lauantaina kisatussa World Snowboard Tourin International-tason Ale Invite -kisassa Ruotsissa. Big air -kilpailun voittoon laski Kanadan Maxence Parrot ja toiseksi sijoittui Ruotsin Sven Thorgren. Kisaan oli muutenkin saatu kova taso, kun mukana olivat muun muassa Haldor Helgasson Islannista, Sebastian Toutant Kanadasta ja Seppe Smits Belgiasta. Roopen lisäksi muita suomalaisia ei kisassa nähty.
Kisan finaalissa laskettiin kolme hyppyä, joista kaksi parasta jäi voimaan. Roope kaatui ensimmäisen caballerial 1260:n, mutta toisella yrityksellä sai sen hienosti päälle. Kolmanneksi hypykseen hän oli valinnut backside 1260:n, joka sekin tuli loistavasti alas.
– Kisa järjestettiin ekan kerran ja oli aika huono lumitilanne, mutta pakko kyllä sanoa, että oli ehkä hauskin kisa missä olen ikinä ollut. Käytiin ajamassa cartingia ja tekemässä kaikkea muutakin yhdessä, niin oli tosi hyvä yhteishenki. Tulin kolmanneksi, niin se täydensi hyvää viikonloppua. Finaalissa tein Bs 12 ja caba 12 ja ne meni oikeastaan niin hyvin kuin siitä hyndästä pystyi. Oli aika pieni hyndä, kun ei juuri ollut lunta, mutta oli se varsin toimiva kuitenkin, Tonteri kommentoi Lumilautaliiton tiedotteessa.
Kisakausi jatkuu ensi viikolla WST:n Elite-tason Burton US Openilla, joka tunnetusti on yksi kauden kohokohdista. Kisassa ovat mukana Suomesta Roope Tonterin lisäksi Janne Korpi, Peetu Piiroinen ja Enni Rukajärvi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Elina Lampelan treenivideo kääntää katseita – seivästähden fanit ällistelivät
- Kyllä nyt kelpaa – Kerttu Niskanen sai käsiinsä melkoisen menopelin
- Wilma Murron tilanteesta lausuttiin kunnon shokkiväite
- Nyt kävi surkeasti – Reetta Hurske murtui kyyneliin
- Suomalainen hiihtoässä ilmoitti uransa päättyneen – sitten tuli yllättävä tieto
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Paljastus: Lotta Harala ui syvissä vesissä
- Lindsey Vonn teki paljastuksen rakkauselämästään
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Korkeushyppääjä Ella Junnilan kisa-asu ällistytti
- Käry sai sinettinsä – Topi Raitanen sanoi suorat sanat Ylelle
- Se oli siinä – Suomen hiihtotähdelle jätettiin jäähyväiset
- Wilma Murrosta liikkuu ikäviä huhuja – IS:lle paljastettiin nyt totuus
- Suvi Minkkinen ja Tero Seppälä poseerasivat yhdessä – kertovat ilouutisia
- Kaisa Mäkäräinen palasi ulkomailta Suomeen – kotona odotti karu todellisuus
- Maajoukkueesta kengityltä Anne Kyllöseltä melkoinen temppu – treenit voi unohtaa tämän jälkeen
- Seiska: Harri Kirvesniemen toiminta ällistyttää – toinen hiihtomies avasi suunsa
- Hiihtotähti Krista Pärmäkoski ällistytti toiminnallaan
- Huh – moukaritähti Silja Kosonen teki poskettoman ennätysparannuksen