Suomalaispari Törn-Partanen ei selvinnyt jäätanssifinaaliin

Suomen jäätanssipari Cecilia Törn-Jussiville Partanen ei selvinnyt Kiinan Shanghaissa alkaneiden MM-kisojen vapaatanssiin. Pari oli lyhyttanssiosuuden 25:s kun 20 parasta paria selvitti tiensä finaaliin.
Ensimmäisiin MM-kilpailuihinsa osallistunut pari oli suorituksensa jälkeen tyytyväinen ohjelmakokonaisuuteensa, vaikka twissel-osion selkeä virhe ja siinä menetetyt pisteet harmittivatkin hiukan. Molemmat luistelijat horjahtelivat elementissä, jonka lisäksi jalan kiinnipito-osuus jäi liian lyhyeksi. Pari on saanut twisseleistään toisinaan jopa nelostasoa, nyt vaikeustaso jäi vain ykköseksi. Sen sijaan suomalaisten askelsarja palkittiin mukavasti kolmostasolla ja viimeinen paso doble-osuus sekä pyörivä nosto molemmat nelosella eli korkeimmalla mahdollisella vaikeustasolla. Kilpailun ensimmäisenä luistellut pari keräsi ohjelmastaan 45,11 pistettä. Parhaimmillaan ohjelma on tuonut tällä kaudella lähes 52 pistettä.
– Taisimme menettää horjumisistamme viitisen pistettä, jotka olisivat olleet kiva lisä kokonaispottiin. Se tietysti harmittaa jonkun verran. Kuitenkin luistelimme ohjelmamme läpi rennosti ja hyvällä fiiliksellä. Emme edes jännittäneet paljoa. SM-kisoissakin tuntuu, että jännitimme enemmän, Cecilia Törn nauroi Taitoluisteluliiton tiedotteen mukaan.
Suomalaispari nautti Shanghain kilpailuareenan tunnelmasta ja yleisömäärästä, jota aamuvaraisellakin löytyi katsomolehtereiltä paljon. Vasta toista kauttaan yhdessä luisteleva lahjakas suomalaispari oli hyvällä mielellä kilpailun jälkeen ja povasivat pyynnöstä jäätanssikilpailun voittajan. Molempien voittajasuosikki on Euroopan mestaruuden tammikuussa voittanut Ranskan Gabriella Papadakis-Guillaume Cizeron. Pari on kilpailussa neljäntenä.
MM-kilpailun johdossa on Yhdysvaltojen pari Madison Chock-Evan Bates pistein 74,47.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Hiihtotähtien bileet lapasesta – tämä nainen ja mies villiintyivät
- Riitta-Liisa Roponen viihtyi hiihtopiireistä tutun miehen seurassa Helsingissä
- Yllätyskäänne – paljastus kulisseista: Ella Junnila sai hämmentävältä kuulostavan viestin
- Reetta Hurske sai tarpeekseen – avautui tästä ihmisten ikävästä toiminnasta
- Elämä muuttui – Maria Huntington astui esiin ja myönsi karun totuuden
- Rumia väitteitä Sami Jauhojärvestä – suomalainen urheiluvaikuttaja antoi palaa
- Ikävä tieto Iivo Niskasesta julki – manageri reagoi nopeasti
- Uholle katetta – suomalainen juoksija täräytti hirmuajan
- Vaatetta pois – naishiihtäjät hieman erilaisissa harjoituksissa
- Se oli siinä: SE-mies hyväksyi karun totuuden – taustalla shokkiratkaisu
- Riitta-Liisa Roponen viihtyi hiihtopiireistä tutun miehen seurassa Helsingissä
- Elämä muuttui – Maria Huntington astui esiin ja myönsi karun totuuden
- On se kova: Silja Kosonen murskasi jälleen ennätyksensä
- Vaatetta pois – naishiihtäjät hieman erilaisissa harjoituksissa
- Rumia väitteitä Sami Jauhojärvestä – suomalainen urheiluvaikuttaja antoi palaa
- Nyt se on selvää: Uutispommi Therese Johaugista tippuu
- Uholle katetta – suomalainen juoksija täräytti hirmuajan
- Yllätyskäänne – paljastus kulisseista: Ella Junnila sai hämmentävältä kuulostavan viestin
- Hiihtotähtien bileet lapasesta – tämä nainen ja mies villiintyivät
- Loistavaa: Suvi Minkkisestä saatiin odotettu uutinen