Lumilautailun A-maajoukkue julkistettu – tutut nimet mukana!

Lumilautailun A-maajoukkue kokoontui keskiviikkona. Tulevalle kaudelle A-maajoukkue lähtee koko kauden jatkuvalla joukkueella sekä ehdollistetuilla laskijoilla tähtäimenään maaliskuussa pidettävät World Snowboard Tourin MM-kisat Kiinan Yabulissa.
Edellisen kauden A-ryhmästä koko kauden 2015-2106 läpi jatkavat ne laskijat, jotka ovat jo varmistaneet paikkansa kisoihin. Heitä ovat Enni Rukajärvi, Ella Suitiala, Janne Korpi, Roope Tonteri, Peetu Piiroinen ja A-maajoukkueeseen tulokkaana nouseva Kalle Järvilehto. Lisäksi A-maajoukkueessa jatkavat crossilaskija Anton Lindfors sekä paracrossin maailmanmestari Matti Suur-Hamari.
”Tukea laskijoille, jotka menevät päätyyn asti”
Muut A-ryhmän slopestylelaskijat jatkavat ehdollisella sopimuksella 15.12.2015 saakka tähtäimenään kisapaikan saavuttaminen. Heitä ovat Merika Enne, Kristiina Nisula, Nuutti Niemelä, Ville Paumola ja Petja Piiroinen.
– Tähtäin on selkeästi Yabulissa. Näillä ratkaisuilla halutaan antaa mahdollisimman paljon tukea niille laskijoille, jotka menevät päätyyn asti. Hienoa oli saada uutta verta pakkiin eli Kalle uutena mukaan, kommentoi freestylejoukkueen päävalmentaja Antti Koskinen.
Edellinen kausi oli suomalaiselle lumilautailulle erittäin menestyksekäs, joten hienoa kautta odotetaan jälleen. Viime talven saldona oli muun muassa kolme MM-kultaa, neljä MM-hopeaa, kaksi MM-pronssia, freestylen ja slopestylen kokonaiskisojen voitto, kolme maailmancup-mitalia ja 3 WST:n Elite-tason mitalia.
Voita Onnenpyörästä 5-2000€ palkinto!
- Pyöritä suomenkielisen Lataamo-kasinon Onnenpyörää ja voita isosti!
- Talleta 10€, niin pääset ilmaiseksi pyörittämään Onnenpyörää.
- Voitat vähintään 5€ ja maksimivoitto on 2000€. Palkinnon saat tekemäsi talletuksen päälle.
- Suomalainen keihäsässä teki uuden aluevaltauksen – Wilma Murto ällisteli muiden mukana
- Iskuakaan ei lähtenyt – raskaansarjan ottelu päättyi järkyttävällä tavalla
- Yleisurheilumaailmasta tipahti valtava uutinen – Nooralotta Nezirin reaktio kertoo kaiken
- Kristiina Mäkelältä upea päivitys Espanjan auringosta – sitten nainen paljastikin jotain aivan muuta
- Wilma Murron kilpakumppani häikäisi suihkukuvillaan – ”Uulalaa”
- Tuomiopäivä tulossa – pika-aituri Lotta Harala kertoi missä mennään
- Annimari Kortteelta karu paljastus taloudellisesta tilanteestaan
- Ukrainasta raju viesti Sergei Bubkasta – ”Ei ole enää olemassa”
- Makwan Amirkhanin käämit paloivat miehen sanoista – julkaisi brutaalin kuvan siitä, mitä teki hänelle
- Hirvittävää luettavaa – Jelena Välbeltä hyytävä viesti meille kaikille
- Hirvittävää luettavaa – Jelena Välbeltä hyytävä viesti meille kaikille
- Legenda ulkomailta latasi Ylelle suoran väitteen Emil Ruusuvuoren todellisesta tasosta
- Itkuhan siinä tuli – Wilma Murrolla melkoinen ilta
- Kristiina Mäkelältä upea päivitys Espanjan auringosta – sitten nainen paljastikin jotain aivan muuta
- Wilma Murron kilpakumppani häikäisi suihkukuvillaan – ”Uulalaa”
- Annimari Kortteelta karu paljastus taloudellisesta tilanteestaan
- Se loppui siihen – suomalainen MM-kisajuoksija vahvisti kovan ratkaisunsa