Tehopelaaja jatkaa SPV:ssa
Yksi kaikkien aikojen tehokkaimmista salibandyliigapelaajista, Sami Koski, 29, jatkaa Seinäjoen Peliveljissä ainakin kaksi seuraavaa vuotta.
Koski ja SPV ovat solmineet 2+1 vuotta käsittävän jatkosopimuksen. Koski kuuluu salibandyliigan kaikkien aikojen tehokkaimpien pelaajien kirkkaimpaan kärkeen, sillä hän on koonnut pelaamassaan 240 ottelussa peräti 265+254=518 tehopistettä. Ottelukohtainen pistekeskiarvo on hänellä 2,15, johon ei ole pystynyt kukaan toinen yhtä paljon liigapelejä pelannut pelaaja.
Kosken jatko tarkoittaa myös sitä, että SPV:ssä pelaa nyt pistekeskiarvoltaan kaksi kaikkien aikojen parasta pelaajaa, sillä tässä tilastossa toisena oleva Mika Kohonen on tehnyt jo aiemmin sopimuksen ensi kaudesta Peliveljiin. Kaikkiaan yli sata liigaottelua pelanneista pelaajista yli kahden tehopisteen keskiarvoon on yltänyt ainoastaan kolme pelaajaa kautta aikain.
Koskea oltiin viemässä kauden päätteeksi useaan muuhunkin seuraan Ruotsia ja Sveitsiä myöten. Koski kuitenkin päätyi tuttuun seuraan ja uhkuu pelihaluja jo ensi kautta ajatellen.
– Suurin syy SPV:ssä jatkamiselle on, että tällä joukkueella on edelleen tavoite mennä eteenpäin ja halu kehittyä. Toiseksi uskon, että joukkueella on suuri mahdollisuus menestyä kaikissa kolmessa kilpailussa, Koski perustelee.
– Itse haluan voittaa aina kun kentälle menen ja tämä on yksi isoimpia syitä jatkamiselle. Lisäksi kotiseutu vetää puoleensa, siinä on jotain extraa, kun saa edustaa oman seudun lippulaivaa ja voittaa punaisissa, Koski tarkentaa ja lisää vielä lopuksi:
– Omat fiilikset ovat odottavaiset ja nälkäiset ensi kautta ajatellessa, koska itselläni on tunne, että kaikkea ei ole vielä Peliveljistä nähty.
SPV:n päävalmentaja Tommy Koponen on erittäin tyytyväinen syntyneeseen sopimukseen.
– Kahden vuoden jatko liigan tehokkaimman pelaajan kanssa on varmasti jokaiselle valmentajalle iloinen uutinen. Samin kanssa on tehty hommia yhdessä hänen koko liigauransa ajan ja mieltä lämmittää kovasti se, että yhteistyö jatkuu nyt suoralla kahden vuoden sopimuksella. Tiedän myös, että kaikkea hänen potentiaaliaan ei ole vielä nähty ja sen eteen teemme jatkossa entistä enemmän hommia. Uskon yksinkertaisesti tässäkin niin, että kun yksilöt kehittyvät, joukkuekin kehittyy, Koponen tiivistää.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Suuri suru: 30-vuotias MMA-tähti menehtyi pelastaessaan teinityttöjä
- Putinin väitetty rakastajatar myrskyn silmässä – raivokas palaute levisi Venäjällä
- Mitä ihmettä? Tenniksen kohupelaaja pudotti housunsa kesken ottelun
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon
- Suomen alppihiihtoon iso muutos – uusi päävalmentaja palaa Norjasta
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin
- Miljardiluokan urheiluhanke muuttui dramaattisesti – näin uusi areena nyt toteutetaan
- Suomalainen CS-tähti dominoi miljoonaturnauksessa – jättipotti kilahti tilille
- Suomen uusi supertähti nousi rytinällä – Ella Mikkolan hurja muutos hämmästyttää
- “Kaikki meni roskiin” – Suomen miesjuoksijan kausi ohi ennen alkua
- Suomen maajoukkuehiihtäjä hirmuvedossa – ruotsalaistähdet eivät pysyneet kyydissä
- Jasmi Joensuu ja Leijonat-hyökkääjä: iso elämänmuutos!
- Krista Tervo julkaisi bikinikuvan harjoitusleiriltä – Emma Tainio riensi heti kommentoimaan
- Makwan Amirkhani pysäytti Nokia-areenan – suora viesti presidentti Stubbille räjäytti yleisön
- Keihäslegendan pojat herättävät huomiota yleisurheilupiireissä – luvut kovempia kuin isällä samassa iässä
- Suomalainen työnsi ylivoimaisen voiton – sitten tuli yllättävä arvio
- EM-edustaja juoksi loukkaantuneena maaliin asti – julkaisi pysäyttävän viestin
- Topi Raitaselta huippu-uutinen pitkän tuskan jälkeen – julkaisi odotetun videon