Minna Kauppi taas vireessä – ”Tähtäin on korkeimmalla korokkeella”

Minna Kauppi on viime vuodet kärsinyt erinäisistä vammoista, mutta nyt terveydelliset vaikeudet näyttäisivät olevan takanapäin. Maajoukkueen kokenein urheilija lähteekin 13. MM-kilpailuihinsa hyvillä mielin.
Juhannuksen jälkeen Kauppi on saanut vihdoin harjoitella haluamallaan tavalla, ja vaikka aika valmistautua kauden pääkilpailuun on ollut lyhyt, suunta on kuitenkin vihdoin oikea.
– En ole laakereilla maannut aiemminkaan ja vaikka tehotreenit ovat jääneet väliin, peruskestävyyttä olen pystynyt tekemään koko ajan. Viimeisen kuukauden olen pystynyt harjoittelemaan normaalisti ja se näkyy kokoajan paranevana tulostasona. Olen saanut tehtyä hyviä treenejä ja nyt on kyllä hyvä boogie päällä. On kiva tehdä hommia ja kiva lähteä kisoihin. Nousukunnossa on hyvä porskuttaa, Kauppi kertoo Suunnistusliiton tiedotteessa.
Kaupin MM-ohjelmaan kuuluu sprinttiviestiä lukuun ottamatta kaikki MM-matkat. Nyt, kun MM-kilpailuissa ei ole enää karsintoja, viiden kisamatkan juokseminen ei ole enää ylivoimainen tehtävä. Keskimatka on lahtelaisen päämatka. Kisaviikon aloittava sprintti taas saa toimia paineettomana kisaputken avaajana, joskin yhdeksänkertainen maailmanmestari ei tietenkään voi lähteä kilpailuun muuten kuin tavoittelemaan parastaan.
– En ole pariin vuoteen päässyt tekemään kunnon sprinttitreenejä ja tiedän, että en ole siinä ihan parhaimmillani. Lähden toki tekemään parhaani, mutta pääajatuksena oli, että sprintti saa toimia hyvänä kisatuntuman avaaja, vähän kuin treeninä, jolla saan suurimmat alkutärinät pois ennen varsinaista h-hetkeä.
Voittamaan tottunut nainen lähtee hakemaan menestystä joka matkalta, mutta faktat ja realismi mielessään.
– Toki tähtäin on korkeimmalla korokkeella, en voisi vähempään tyytyä. Tiedän kyllä, että en voi odottaa kuuta taivaalta, kun valmistautumisessa mikään ei ole mennyt niin kuin pitäisi. Nöyrin mielin, mutta positiivisella vireellä kisoihin mennään, Kauppi pohdiskelee.
Kauppi kerkesi käydä maajoukkueen kanssa Skotlannissa juhannuksen jälkeen, mutta viimeistelyharjoitukset hän on halunnut tehdä itsekseen kotimaassa, omia tuntemuksiaan seuraillen.
– Minusta on mukana tehdä viimeiset treenit omalla sabluunalla. En myöskään halunnut ylimääräisiä rankkoja matkustuspäiviä ja uskon, että tämä on täydellisen oikea ratkaisu minulle. Ennen MM-startteja kerkeän kyllä katsastamaan, kuinka korkealle se peloteltu saniainen on Skotlannissa noussut, keskiviikkona Skotlantiin matkustanut Kauppi kertoo MM-valmistautumisestaan.
Kotikisojen ja tynkäkisoiksi jääneiden Italian MM-kilpailujen jälkeen Kauppi palaa tällä kertaa MM-areenoille hyvillä mielin ja hyvää enteilevä mitalinkiilto silmissään.
– Eihän tässä älyttömästi jäänyt aikaa tehdä hommia, mutta hyvällä meiningillä ollaan. MM-kilpailuissa sitten nähdään, kuinka lähelle huippukuntoa olen päässyt. Nyt vaan täytyy pitää huoli, että saa sopivasti lepuuteltua itsensä herkäksi MM-kilpailuihin. Odotan kyllä menestystä, mutta paine ei ole niin kova, kuin aikaisempina vuosina, Kauppi ennakoi.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Senni Salminen puhui Ylelle suhteestaan tämän miehen kanssa
- Silja Kosonen katsoi Ylen jutun itsestään – lausui saman tien suorat sanat: ”Huh huh”
- Voi ei: Suomen olympiasensaatiosta saatiin shokkiuutinen
- Maailman toiseksi paras – nyt jysähti hurja suomalainen yleisurheilutulos
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- MTV:n yleisurheilulähetys sai dramaattisen alun – yksi olikin poissa
- Suomalaiselta korkeushyppääjältä hurja tulos – mykistävää ylivoimaa
- UM: Robert Helenius vahvisti – tämän tunnetun naisen kanssa hän nyt asuu
- Tätä on toivottu: Kerttu Niskaselle loistavia uutisia
- IL:lle täräytettiin skandaalinkäryinen väite Silja Kososen kilpakumppaneista
- Lotta Harala avautui – kärsii kiusallisesta intiimiongelmasta
- Oliver Helander keskeytti harjoittelun – IL:lle raju väite keihästähden nykykunnosta
- Kaisa Mäkäräinen astui esiin hädän hetkellä – näin nainen kommentoi
- Suomalaisheittäjä voitti yli kymmenellä metrillä – pettyi silti
- Suomen hiihtonaisilta uusi aluevaltaus – Krista Pärmäkoskelta raju temppu
- SE-naiselta musertava uutinen – Lotta Harala reagoi välittömästi