Riihimäen Cocks mukana käsipallon EHF-cupissa
Kuva: Juha Tamminen
Käsipalloseura Riihimäen Cocks ry.n miesten edustusjoukkue osallistuu kolmatta vuotta peräkkäin Eurooppa Cupiin. Aikaisempina kahtena vuonna joukkue on päässyt osallistumaan Euroopan käsipalloliiton alimpaan kilpailuun Challenge Cupiin, koska Suomen maapisteet eivät ole muuhun riittäneet. Edeltävien kausien kohtuullisen hyvät otteet Challenge Cupissa ovat kartuttaneet maapisteitä sen verran, että tulevalle kaudelle Suomen Mestareilla on oikeus osallistua toiseksi korkeimmalle sarjatasolle, EHF – cupiin.
Keskiviikkona 14.7.2015 Euroopan käsipalloliitto (EHF) on julkaissut sarjoihin osallistuvat joukkueet, tämän vuoden EHF – cupiin osallistuu kaikkiaan 60 joukkuetta. Cocksin joukkue aloittaa karsinnat 1. karsintakierrokselta 23 muun joukkueen kanssa. 1. karsintakierroksen arvonnat järjestetään 21.7.2015 EHF:n toimistossa Wienissä.
LUE MYÖS:
- Kaikki meni pieleen: Krista Pärmäkoskelta melkoinen päivitys
- Venäjän hiihtotähti ylisti Johannes Kläboa – seuraukset olivat karut
- Lauri Vuorisen temppu puhuttaa Ruotsissa
- Kerttu Niskanen ei lähtenyt valehtelemaan – myönsi karun totuuden tilanteestaan
- Korkki auki – Sonja Leinamo riehaantui Ruotsissa
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa
- Sami Jauhojärvi lausui brutaalin totuutensa Iivo Niskasesta
- Venäläinen hiihtotähti sanoi suorat sanat Aleksandr Bolshunovista
- Kaisa Mäkäräinen katsoi Suvi Minkkisen touhua – lausui Ylelle selvän viestin
- Kunnon tulos penkistä: Saga Anderssonilta iloinen salipäivitys
- Suvi Minkkinen myönsi suoraan totuuden Kaisa Mäkäräisestä: ”Kyllä se vähän ärsyttää”
- Shokkiuutinen julki – Johannes Kläbo vaikeni
- Sami Jauhojärvi lausui brutaalin totuutensa Iivo Niskasesta
- Norjalaisasiantuntija joutui syömään sanansa Sonja Leinamosta
- Lotta Haralan ex-rakas Matias Myttynen jätti Suomen taakseen – tämän hän halusi nyt sanoa
- Korkki auki – Sonja Leinamo riehaantui Ruotsissa
- Ville Nousiainen ei vaiennut – tämän hän halusi sanoa Pärmäkoskesta ja Niskasesta Ylelle
- Venäläinen hiihtotähti sanoi suorat sanat Aleksandr Bolshunovista
- Sami Jauhojärvi läimäytti oven kiinni – Suomen hiihtoässällä ei asiaa olympialaisiin