Kansainvälinen Voimisteluliitto FIG on myöntänyt vuoden 2016 rytmisen voimistelun maailmancupin osakilpailuista ensimmäisen Suomelle järjestettäväksi. Kilpailut käydään 26.-28.2.2016 Espoossa ja ne järjestetään yhteistyössä Espoon kaupungin kanssa.

Suomi on emännöinyt rytmisen voimistelun arvokilpailuja viimeksi 80-luvulla, kun rytmisen voimistelun EM-kilpailut järjestettiin Helsingissä vuonna 1988. Helmikuun kilpailuihin odotetaan 50 yksilövoimistelijaa ja 15 joukkuetta.

Kilpailun myöntäminen Suomelle viestii osaltaan suomalaisen voimistelun ja tapahtumien järjestämistaitojen arvostuksesta kansainvälisellä kentällä. Suomalaisten voimistelijoiden viimeaikaisen menestyksen odotetaan houkuttelevan paikalle runsaasti katsojia sekä innostavan lajin parissa toimivia seuraihmisiä ja nuorempia voimistelijoita.

– Heinäkuussa järjestetty voimistelun suurtapahtuma Gymnaestrada oli suuri menestys ja toi voimistelun lähelle suomalaisia. On upeaa että saamme näin pian järjestettäväksemme myös maailmancup-kilpailun, joka kokoaa lajin eliitin maailmanlaajuisesti Espooseen, kommentoi Suomen Voimisteluliiton puheenjohtaja Anne
Martikainen liiton tiedotteessa.

Järjestämisoikeuden saaminen olympiavuodelle on erityisen merkittävää.

– Rion Olympialaisten karsintakilpailut järjestetään hyvin pian Espoon kilpailujen jälkeen huhtikuussa, joten kilpailu kiinnostaa varmasti monia ja houkuttelee mukaan kovatasoisia osallistujia, selventää Suomen Voimisteluliiton rytmisen voimistelun lajipäällikkö Emma Kurki.

Kilpailu antaa Suomen voimistelijoille ainutlaatuisen tilaisuuden osallistua kovatasoiseen kilpailuun ennen tärkeää olympiakarsintaa, ja vielä kotiyleisön edessä. Suomi saa ilmoittaa emännöimäänsä kilpailuun kaksi yksilövoimistelijaa ja yhden joukkueen.

– Kilpailuissa tullaan näkemään Suomen parhaat rytmiset voimistelijat huippukunnossa, kommentoi Kurki.

Maailmancup-kilpailun päätteeksi järjestettävä voimistelugaalakin on jo suunnitteilla, ja sen sisältö rakentuu Gymnaestradasta tutun yhdessä tekemisen kautta. Näytöksessä esiintyvät perinteisesti kilpailun voittajat, mutta Kurki kertoo että samassa yhteydessä on tarkoitus esitellä laajemminkin suomalaista voimistelua kutsumalla esiintymään eri voimistelulajien edustajia.

Rytmisen voimistelun joukkue on menestynyt upeasti tällä kaudella. Vain reilu viikko sitten Universiadeissa joukkue sijoittui kolmanneksi niin 2-ottelussa kuin nauhafinaalissakin. Nyt joukkueella on kaksi isoa tavoitetta: Rion Olympialaisten karsintakilpailuun pääseminen ja olympiapaikan lunastaminen, mutta myös vuoden 2016
EM-kilpailuiden finaalipaikan saavuttaminen.

Finaalipaikka irtoaa karsintojen kahdeksalle parhaalle joukkueelle. Suomi ei ole saavuttanut niin korkeaa sijaa EM-kilpailuissa vuoden 1993 jälkeen, mutta nyt tavoite on realistinen. Joukkue sijoittui keila-vanne-ohjelmallaan kahdeksanneksi Euroopan kilpailuissa aiemmin tänä keväänä.

– Otamme meidän kanssamme samassa kategoriassa kilpailevat tai hieman meitä paremmat joukkueet tarkempaan analyysiin. Pyrimme olemaan niiden joukkueiden kanssa tasavertaisia ja joissain asioissa vielä vähän parempia. Kaikki on mahdollista, kommentoi joukkueen valmentaja Laura Ahonen.