Suomen tennismiehillä hymy herkässä jo etukäteen – joukkue skoolasi ”5-0-voitolle”
Suomi kohtaa Portugalin Davis Cupin Euroopan-Afrikan lohkon II ryhmän toisella kierroksella 17.-19. heinäkuuta. Arvonnan tuloksena perjantain ottelut alkavat Henrik Sillanpään ja Portugalin ykköspelaajan Joao Sousan kohtaamisella kello 14 Suomen aikaa.
Sen jälkeen Jarkko Nieminen pelaa paluutaan tekevää Rui Machadoa vastaan.
– Portugali on yksi lohkon pahimmista vastustajista. Joukkue pelaa kotiyleisönsä edessä ja heidän valitsemissaan olosuhteissa. Ei sen puoleen, massa sopii hyvin alustana myös meille. Henri Kontinen voitti sillä Barcelonan nelinpelin ja Suomi oli massalla Monacossa parempi, kapteeni Kim Tiilikainen kertoo Tennisliiton tiedotteessa.
Lauantaina on ohjelmassa nelinpeli, joka on ennalta Suomen ehkä vahvin ottelu. Henri Kontinen-Jarkko Nieminen on toisensa hyvin tunteva pari.
– Jarkko ja Henkka täydentävät toisiaan mainiosti kentällä. He ovat hyviä kavereita ja osaavat ennakoida toistensa liikkeet.
Ottelut pelataan paras viidestä -menetelmällä ja viimeinen erä pelataan pitkänä.
– Silloin ei tuurilla pärjää, mikä nostaa suomalaisten pisteitä nelinpelissä entisestään. Jarkkoa ja Henkkaa on silloin vaikeampi voittaa, Tiilikainen sanoo.
Suomen toinen vahvuus on mahtava yhteishenki.
– Jätkillä on hauskaa keskenään. Jarkko on näyttänyt alusta asti esimerkkiä, miten toisia tuetaan ja kannustetaan. Sama välitön asenne on periytynyt nuorille pelaajille, Tiilikainen kiittelee.
Suomalaiset skoolasivatkin keskiviikon virallisella illallisella nauraen 5-0-voitolle. Portugali on rankingien perusteella vahvempi maa.
Sunnuntaina on ohjelmassa kaksi kaksinpeliä. Tämän hetken tiedon mukaan tuolloin pelaavat Joao Sousa vastaan Jarkko Nieminen ja Rui Machado vastaan Henrik Sillanpää. Joukkueen kapteenilla on oikeus vaihtaa pelaajia vielä tuntia ennen ottelun alkua. Suomen joukkueeseen kuuluu myös Micke Kontinen.
Lähde: Tennisliiton tiedote
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Hiihdon Suomen Cup Rovaniemi 2026: Ohjelma, tv, tulokset
- Holmenkollen kriisissä – ”Nyt on pakko toimia”
- Vakava loukkaantuminen ei hiljentänyt Lindsey Vonnia – tiukka vastaus arvostelijoille
- Armand Duplantiksesta uskomaton ehdotus Ruotsi–Suomi-otteluun
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään