Kalliolle heikko startti ja vaisu sijoitus
Kuva: Getty Images
Sunnuntainen kilpailupäiväkään ei tuonut parannusta ratamoottoripyöräilijä Mika Kallion vauhtiin Moto2-luokan osakilpailussa Silverstonessa. Vaikea viikonloppu päättyi sijalle 20 yli minuutin voittoon ajaneen Johann Zarcon takana.
Kilpailun sääolosuhteet sekoittivat kuljettajien kuviot täysin, sillä märälle radalle sadekelin renkailla lähteneet kuljettajat joutuivat vaikeuksiin radan kuivuessa kilpailun aikana. Lähtökohtaisesti haastavien olosuhteiden piti olla Kalliolle eduksi.
– Itse toivoin märkää keliä, koska se on aina ollut minulle paras keli ajaa. Olen ollut aina vahvoilla, kun lähdetään märälle radalle sadekelin renkailla ja rata kuivaa kesken kisan. Siinä olen saanut revittyä eroa muihin. Täällä olin kuitenkin näissä vaihtelevissa olosuhteissa itseasiassa enemmän jäljessä kärkeä kuin kuivalla kelillä, Kallio totesi.
Radan kuivuminen tuotti monille kuljettajille ongelmia ja harvinaisia renkaiden vaihtoon käytettyjä varikkokäyntejä nähtiin muutamien kuljettajien kohdalla. Kärjen osaltakin sijoituksia saatiin jännittää maaliviivalle asti, sillä kärkikuljettajien renkaat näyttivät olevan riekaleina jo kilpailun puolivälissä. Viimeisellä kierroksella rata oli mustanaan rikkoutuneiden renkaiden kumipaloja.
– Kaikilla varmasti kuluivat renkaat siinä radan kuivaessa, mutta omaan ajamiseeni se ei juuri vaikuttanut. En saanut tänään pyörään mitään tuntumaa. Meille ei tullut mieleenkään käydä varikolla, koska renkaiden vaihtaminen vie niin paljon aikaa, ettei sen jälkeen ole kilpailun kanssa mitään tehtävissä, Kallio kertoi taktiikastaan.
– Eniten harmittaa se, että tuo olosuhde on ollut minulle aina paras, ja nyt ollaan valovuosi muita perässä. Tuloksen puolesta minulle on ihan sama olenko 15:s vai 20:s, Kallio kertoi viitaten pistesijoista ajamiseen.
Seuraavaksi MotoGP-karavaani kulkee Italiaan San Marinon radalle. Kallio pitää tulevan kilparadan profiilia heidän pyörälleen sopivampana kuin Silverstonea.
– San Marino ei välttämättä ole niin huono meille kuin Silverstone, koska se on hitaampi. Uskon meidän ongelmien vähän helpottavan Italiassa, mutta ei siitäkään ole helppo viikonloppu tulossa. Nyt on vielä vaikeaa arvioida tulevaa. Menen mieluiten kilpailu kerrallaan ja toivotaan pikaista parannusta jo seuraavassa, Kallio sanoi katsoen jo eteenpäin.
Seuraavan kerran Moto2-luokan MM-pisteistä kisataan siis San Marinossa 11. – 13. syyskuuta.
Tuloksia, Moto2-luokka, osakilpailu 12/18 Silverstore, Iso-Britannia:
1. Johann Zarco 42.53,674
2. Alex Rins +3,360
3. Tito Rabat +5,527
4. Alex Marquez +6,489
5. Jonas Folger +8,228
—
20. Mika Kallio +1.08,594
Moto2-luokan pistetilanne 12/18 osakilpailun jälkeen:
1. Johann Zarco 249
2. Alex Rins 164
3. Tito Rabat 161
4. Sam Lowes 128
5. Thomas Luthi 125
—-
12. Mika Kallio 48
LUE MYÖS:
- Nooralotta Neziriltä odotettu paluu – ”Olen taas aitajuoksija”
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Krista Pärmäkosken unelmakoti tuli myyntiin – järvimaisema ja poreallas
- Alisa Vainio latasi kovan tavoitteen – luottaa kehoonsa Berliinissä
- Yle: Rukan maailmancupia varjostaa raju riita
- Lindsey Vonn, 41, julkisti suhteensa nuoreen urheilijamieheen – kuvat puhuvat puolestaan