Naisten puolivälierät alkavat – edessä tiukka paikallisvääntö

Pesäpallon naisten Suomen mestaruus on kahdeksan joukkueen kauppa.
Puolivälierissä hallitseva mestari Lapuan Virkiä kohtaa Viinijärven Urheilijat, Kirittäret Jyväskylästä saa vastaansa viime syksyn tapaan Mansen Räpsän, Pesäkarhut Porista tavoittelee voittoa vuoden takaisen pronssiottelun malliin Kempeleen Kiristä ja Rauman Lukko hakee seurahistoriansa ensimmäistä välieräpaikkaa sarjatulokkaan Kankaanpään Mailan kustannuksella.
Tilastojen valossa kolmen kärki on vahvoilla. Neljä edellistä mestaruutta vienyt Lapua on yltänyt historian saatossa 19 kertaa puolivälieriin ja saavuttanut 14 välieräpaikkaa. Kirittäret on vienyt kautta aikain kaikki pelaamansa yhdeksän ottelua Mansen Räpsää vastaan. Jyväskylään on voitettu 14 peräkkäistä SM-mitalia, mutta edellinen mestaruus on vuodelta 2010.
Pori lukeutuu sarjan vahvimpiin puolivälieräjoukkueisiin, mutta Kempele on haastanut keskinäisissä otteluissa väkevästi kuluvalla kaudella. Pelinjohtaja Sami Österlund kiittelee kuitenkin joukkueensa nousujohteista trendiä.
– Olen ylpeä ja tyytyväinen joukkueesta. Peli on mennyt nousujohteisesti eteenpäin ja kehittynyt. On ollut aika vaikeitakin hetkiä, mutta olemme pystyneet kääntämään ne, Österlund toteaa Pesäpalloliiton tiedotteessa.
Etukäteisarvioissa suurin mielenkiinto puolivälierävaiheessa kohdistuu Satakunnan paikallistaistoon Kankaanpään Mailan ja Rauman Lukon välillä.
Seurahistoriansa ensimmäistä kauttaan naisten Superpesiksessä pelaava Kankaanpää on luonut ilmiön, joka on yllättänyt monet. Halli-SM-hopeamitali kasvatti entisestään itseluottamusta ja rohkeutta pelata ennakkoluulotonta peliä.
– Joukkueen sisäinen tavoite oli, että kuuden joukkoon mennään ja sitä kautta Lapua ja Jyväskylä ensimmäisellä kierroksella vältetään. Altavastaajana päästään lähtemään, mutta hyvällä pelillä meillä on ehdottomasti mahdollisuudet edetä jatkoon, pelinjohtaja Mikko Järvenpää totesi.
Raumalla kausi on sisältänyt monenlaisia tapahtumia pelinjohtajavaihdoksineen. Nykyinen viuhkavelho Mika Takalahti on kuitenkin luottavainen puolivälieräsarjan alla ja uskoo seurahistorian ensimmäisen välieräpaikan toteutuvan.
– Hyvin miettein lähdetään. Pystymme luottamaan siihen, että pärjäämme. Vajaa viikko on aikaa laittaa omaa peliä pakettiin ja analysoida vastustajaa.
Puolivälieristä etenee jatkoon kolmella voitolla.
Vihti superpesiskarsintaan
Pesä Ysit Lappeenrannasta ja sarjanousija Seinäjoen Maila-Jussit eivät yltäneet pudotuspeleihin, mutta varmistivat sarjapaikkansa kaudelle 2016. Sen sijaan Vihdin Pallo joutuu superpesiskarsintaan, jossa vastaan asettuu Ykköspesiksen Hämeenlinnan Paukku.
Naisten Superpesiksessä nähdään varmuudella ainakin yksi uusi joukkue tulevalla kaudella. Kajaanin Pallokerho voitti Ykköspesiksen ja varmisti sarjanousunsa.
Naisten Superpesiksen puolivälierät (3 voittoa)
Ti 18.8.
Lapua-Viinijärvi 17.30
Pori-Kempele 17.30
Rauma-Kankaanpää 17.30
Ke 19.8.
Jyväskylä-MansenRäpsä 17.30
To 20.8.
Viinijärvi-Lapua 17.30
MansenRäpsä-Jyväskylä 17.30
Kempele-Pori 17.30
Kankaanpää-Rauma 17.30
La 22.8.
Lapua-Viinijärvi (kellonaika avoin)
Jyväskylä-MansenRäpsä 15.00
Pori-Kempele 17.00
Rauma-Kankaanpää 17.00
Su 23.8.
Viinijärvi-Lapua 17.00 Tarvittaessa
MansenRäpsä-Jyväskylä 17.00 Tarvittaessa
Kempele-Pori 17.00 Tarvittaessa
Kankaanpää-Rauma 17.00 Tarvittaessa
Ti 25.8.
Lapua-Viinijärvi 17.30 Tarvittaessa
Jyväskylä-MansenRäpsä 17.30 Tarvittaessa
Pori-Kempele 17.30 Tarvittaessa
Rauma-Kankaanpää 17.30 Tarvittaessa
Naisten superpesiskarsinta (3 voittoa)
La 22.8.
Vihti-Hämeenlinna 15.00
Su 23.8.
Hämeenlinna-Vihti 17.00
Ke 26.8.
Vihti-Hämeenlinna 17.30
La 29.8.
Hämeenlinna-Vihti 13.00 Tarvittaessa
Su 30.8.
Vihti-Hämeenlinna 15.00 Tarvittaessa
Lähde: Tiedote
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Tästä harva puhuu – Nooralotta Neziri kertoi nyt koko karun totuuden
- Taisi olla villit pirskeet – Suomen moukarinainen kuvattiin juhlatunnelmissa
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Robert Heleniukselta selvä poliittinen kannanotto SU:ssa
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-siskoo kääntää nyt päitä
- Reetta Hurskeelta tuima viesti näille ihmisille – ”Älä kommentoi”
- Hiihdon maailmantähdestä saatiin nyt ikävä tilannepäivitys
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Iivo Niskanen sai karun tuomion maailmalta
- Jasmi Joensuu esitteli uuden lookinsa – leukoja tippui lattiaan
- Riitta-Liisa Roponen astui nyt esiin – paljasti ikävän totuuden eroonsa liittyen
- Mieletön kehitysloikka – Armand Duplantisin Johanna-siskoo kääntää nyt päitä
- Suomalainen yleisurheilunainen sai Daniel Ståhlin villiintymään
- Jasmi Joensuu esitteli uuden lookinsa – leukoja tippui lattiaan
- TS: Kerttu Niskanen rajujen syytösten kohteena
- Kaisa Mäkäräiseltä selvää puhetta lapsista
- Seiska: Suomalainen urheilulegenda käy hurjaa taistelua – ”Hiljainen tappaja”
- Tästä saadaan kunnon sontamyrsky – Krista Pärmäkoskikin sohaisi ampiaispesää
- Iivo Niskanen sai karun tuomion maailmalta
- Seitsemän pihalle – hiihtomaajoukkueessa tehtiin täysi puhdistus