Riikka Lehtosen ja Taru Lahden katseet suunnattu jo tulevaisuuteen EM-pettymyksen jälkeen

Riikka Lehtonen ja Taru Lahti lähtivät vahvan kesän jälkeen mitalipelit mielessä Itävallan beach volleyn EM-kisoihin, jotka käytiin viime viikolla. Tuloksena oli kuitenkin hurja pettymys, kun suomalaispari jäi alkulohkoon karulla tavalla kolmen pelin jälkeen, sillä yksikin piste enemmän esimerkiksi isäntämaa Itävaltaa vastaan olisi keikauttanut piste-eron suomalaisten eduksi.
Kisojen avausottelu Itävaltaa vastaan oli Lehtoselta ja Lahdelta vielä nihkeää peliä, josta koitukin lopulta kohtalokas tappio. Seuraavassa ottelussa pari kuitenkin keräsi itsensä ja voitti hyvällä pelillä Kreikan. Lohkon viimeinen peli Hollantia vastaan oli myös hyvää peliä suomalaisilta, mutta tuloksena oli tiukka tappio ja näin Lehtosen ja Lahden kisat päättyivät katkerasti siihen.
Parin konkari ja lentopallon puolella Suomen kaikkien aikojen menestynein nainen Riikka Lehtonen kertasi mennyttä arvokisaa ja kertoi myös tulevasta SuomiUrheilu-sivuston haastattelussa.
Riikka Lehtonen, vieläkö EM-kisojen pettymys on mielessä?
– Joo ja ei. Kyllähän se tietyllä tapaa vielä kaivaa.
– Kisat alkoivat huonosti, koska meillä oli pelissämme silloin heikompi jakso, joka on ihan normaalia kun turnausta tulee turnauksen perään. Se on kuitenkin sama kaikilla, Lehtonen muistuttaa.
– Kreikkaa vastaan saimme jo vireen päälle ja pistimme heidät nippuun. Hollantia vastaan meiltä oli hyvä peli ja peli oli tosi korkeatasoista beachiä. Se harmittaa tosi paljon, että tosiaan yksi piste lisää esimerkiksi Itävaltaa vastaan olisi riittänyt jatkopaikkaan, Lehtonen manailee.
Suomen naiset jäivät paikan päälle katsomaan kisojen pudotus- ja mitalipelit. Lehtosen näkemyksen mukaan Suomi olisi pärjännyt noissa karkeloissa.
– Meillä olisi ollut ehdottomasti mahdollisuus ottaa mitali. Pronssiottelu oli aika väsynyttä ja ainakin siinä meillä olisi ollut hyvät mahkut. Olemme myös kaataneet aikaisemmin saksalaisen voittajaparin ja Hollannin muun muassa, jolle nyt hävisimme niukasti.
– Tämä kaikki on kuitenkin jossittelua, sillä meidän olisi pitänyt olla tasaisempia ja hereillä turnauksessa alusta asti, 36-vuotias kangasalalainen tietää.
Katseet tulevaisuuteen
Lehtosen ja Lahden onneksi EM-kisat on kuitenkin jokseenkin pystytty jättämään ajatuksissa taka-alalle, sillä naiset pitivät alkuviikon leiriä lapsille ja nuorille Kisakalliossa. Siellä naiset ohjasivat nuorille lentopalloa, beachiä, muita aktiviteettejä ja saunoivat ja uivat totta kai.
Seuraavat kilpailut ovat kuitenkin jo heti edessä, kun naiset pääsevät taistelemaan Jyväskylään Suomen mestaruudesta. Lehtosella ja Lahdella on jalat maassa, vaikka ennakkosuosikin viittaa he kantavatkin.
– Ei saa lähteä takki auki. Pallo on pyöreä ja mitä vaan voi tapahtua. Emme saa löysäillä ja yritämme nyt löytää sitä tasaisuutta jälleen peliimme.
Haastetta on ainakin tiedossa, kun EM-kisoissa korkeammalle sijoittuneet Essi Hasu ja Anniina Parkkinen tulevat vastaan.
– He tekivät kovaa duunia koko talven ja pelasivat EM-kisoissa todella hyvin. Olen niin iloinen heidän puolestaan. Ansulla on melkoinen ura vielä edessä, Lehtonen kehuu 19-vuotiasta Parkkista.
SM-kisojen jälkeen naisilla on edessään Grand Slamit Los Angelesissa ja Puolassa. Continental Cup Kreikassa syyskuussa tulee olemaan parille myös tärkeä, sillä turnauksen kaksi parasta tiimiä etenee ensi vuoden 16 joukkueen finaaleihin, josta voittaja saa paikan Rion Olympialaisiin. Myös 2. ja 3. selviävät jatkokarsintaan.
Huhtikuusta asti kisoja kiertäneen parin kalenterista löytyy vielä monen monta kisaa edellä mainittujen jälkeenkin.
-, Open Venäjällä, Mexicon ja Turkin kisat sekä joulukuussa on tiedossa vielä reissu Afrikkaan, Lehtonen lukee kalenteristaan.
– Uni, lepo ja ruoka ovat tärkeässä roolissa koko ajan. Olen iloinen ja kiitollinen siitä, että polveni ovat kestäneet. Tämä on upeaa, että saa tehdä sitä mistä tykkää, nainen iloitsee.
Tässä kohtaa kaikki koputtavat puuta, sillä Lehtosen ja Lahden tavoitteena on mennä menestymään tasan vuoden päästä käytäviin Rion Olympialaisiin. Ensin olympiapaikka on kuitenkin ansaittava peliesityksillä.
– Aikataulussa ollaan, Lehtonen päättää.
Jesse Happonen
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- Suomalaishiihtäjä ulos maailmancupista – lateli nyt suoraa tekstiä
- Iivo Niskasen suusta ikävää tekstiä Ylelle – asiantuntija ällisteli hiihtokuninkaan touhua
- Suomen hiihtotähti ei kilpaillut – lähetti myöhään illalla tylyn viestin Rukalle
- Naisurheilija otti yläosan pois voiton jälkeen – ihmisten reaktio ällistytti
- Paljastus kulissien takaa: Suomalaismies sai hiihtotähden villiintymään Rukalla
- Johannes Kläbo täysin hukassa – veti nopeasti johtopäätöksensä Suomessa
- Krista Pärmäkoski koki ikävän tunteen kisan aikana – nyt karu totuus selvisi
- Kalle Rovanperä ällistytti F1-varikolla – pöydälle lyötiin shokkiheitto
- Kerttu Niskasen romahti – karu herätys todellisuuteen: ”Tulevaisuus näyttää synkältä”
- Hiihtotoimittaja tuli Suomeen – ratin takana odotti ällistyttävä näky: ”Voi hyvää päivää”
- Yle: Iivo Niskanen sai tylyn uutisen – tästä on leikki kaukana
- Krista Pärmäkoski koki ikävän tunteen kisan aikana – nyt karu totuus selvisi
- Kamerat tallensivat rivon näyn – näin suomalaishiihtäjä kommentoi Rukalla
- Urheilutapahtuma sai riettaan käänteen – nainen otti yläosan pois päältään
- Kehätyttöjen vaatetus käänsi katseita – Conor McGregor ällisteli muiden mukana
- Suorassa lähetyksessä ladattiin käsittämätön väite Janne Ahosesta
- Naisurheilija otti yläosan pois voiton jälkeen – ihmisten reaktio ällistytti
- Kerttu Niskasen romahti – karu herätys todellisuuteen: ”Tulevaisuus näyttää synkältä”
- Nyt jysähti: Wilma Murto laittoi ennätyksensä uusiksi
- Sami Jauhojärvi käänsi takkinsa Suomen hiihtotähden suhteen, haukkui tämän miehen pystyyn: ”Hyytyi täysin”