SE-nainen Minna Nikkanen Pekingistä: ”Nyt voi lähteä levollisin mielin”
Minna Nikkanen on tällä kaudella veivannut seiväshypyn Suomen ennätystä ylöspäin harva se viikko. Nyt lukema on 460 ja Nikkanen uskoo, että sen hyppäämällä ollaan finaalissa myös Pekingin MM-kisoissa.
– Karsintahan on siellä ihan oma kisa. Se täytyy selvittää ensin ja siinä pitää olla ajatukset suurimmaksi osaksi. Mutta kyllähän sitä pistesijaa finaalissa lähdetään tavoittelemaan. Paljon siinä täytyy hypätä. Se on joko sama kuin tuo Suomen ennätys tai viisi senttiä enemmänkin. Tulos kuitenkin vaihtelee vuosittain, Nikkanen sanoo SuomiUrheilun haastattelussa.
Muuttiko Suomen ennätys tavoitteitasi?
– E se muuttanut. Kyllähän sen tiesi, että jos se hyppy jossain vaiheessa aukeaa niin sitä pystyy paremmalla mielellä lähtemään kisoihin. Tiesin kyllä mihin rahkeet on. Nyt saa lähteä todella levollisin mielin kisoihin tekemään omaa suoritusta.
– En ole hirveästi kisaa sinänsä vielä miettinyt, mutta on se pidemmän aikaa jollain tasolla ollut ajatuksissa. Olen hyvin levollinen ja ihan normaali valmistautuminen on tehty kuin muutenkin.
Mikä on tärkeintä tässä välissä ennen ensimmäistä virallista hyppyä?
– Kyllä se on tekniikkaharjoitus. Tuo aina hyvää fiilistä lähteä hakemaan sitä hyvää hyppyä. Jalkani ovat nyt paremmassa kunnossa, joka tuo myös sitä itseluottamusta.
Nikkanen matkasi torstaina Hong Kongiin viimeistelyleirille ennen varsinaista h-hetkeä. Alussa on totuteltava erilaiseen ilmastoon.
– Pari päivää menee totutellessa ja sen jälkeen on tarkoituksena tehdä valmistava treeni ja hyppytreeni. Sitten valmentajani lähteekin edeltä Pekingiin ja jään tekemään vielä muutamia terävöittäviä pikavoimatreenejä, Nikkanen sanoo.
Matti Heikkilä
LUE MYÖS:
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Santeri Välimaa avasi Suomen romahdusta – nosti esiin yhden ison eron
- Lentopallon EM-kisat 2026: Suomi, ottelut, tulokset, tv
- Ranska oli lentopallomiehille liikaa – kisat jatkuvat heti huomenna
- Suomalaispuolustaja hyökkäsi vastustajan kimppuun – NHL mätkäisi sakot
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Nyt saa juhlia! Suomelle lentopallon EM-pronssia
- Jokerit vajosi Espoossa syvemmälle – nyt leijuu iso kysymys Tomek Valtosen yllä
- Sijoituskästi: Samppa Lajunen avasi vihdoin suunsa – tästä syystä ura loppui jo 24-vuotiaana
- 25 vuoden odotus päättyi – Pihla Kaivo-oja saavutti EM-hopeaa
- VilleGalle haastaa itsensä Berliinissä – rinnalle lähtee tuttu kiekkomies
- Ranska löysi Suomen heikon kohdan – tähtipelaaja paljasti taktiikan
- Suomalaispainijalta karu ratkaisu – ei lähde MM-kisoihin
- Alisa Vainio yrittää ennennäkemätöntä temppua – kertoi supervoimastaan
- Suomalaisaiturin kesä meni pahasti penkin alle – kertoo nyt tilanteestaan
- Venäläishiihtäjältä hyytävä paljastus – välit Aleksandr Bolshunoviin ovat jäiset