Suomalaisnuorukainen ajoi motocrossin EM-sarjan voittoon
![getty_kuvitus_muta](https://www.suomiurheilu.com/app/uploads/2015/08/getty_kuvitus_muta.jpg)
Motocrossin EMX150 Euroopan mestaruussarjan viimeinein osakilpailu ajettiin tänä viikonloppuna Assenissa. Vasta 13-vuotias Emil Weckman ajoi upeasti mestariksi.
Team Manninen Bros Honda-kuljettaja Weckman saapui Hollantiin kolmen pisteen johdossa ennen Englannin Jack Bintcliffeä.
Lauantaina ajetuissa aika-ajoissa Weckman oli toinen tiimikaveri Tatu Junnolan napatessa kärkitilan.
Ensimmäisessä erässä Weckman ajoi voittoon ja viimeiseen erään lähdettäessä sipoolaisnuorukainen johti sarjaa viidellä pisteellä. Mestaruuden varmistamiseksi Weckmanille olisi riittänyt toinen sija, mutta suurlupaus ei jättänyt jossittelulle varaa ja ajoi selvään voittoon.
– Ennen starttia jännitti todella paljon, jopa niin paljon että oli vaikea löytää oikea kaasun asento kun käsi tärisi niin paljon. Onneksi startti onnistui hyvin vaikka, reaktioni olivat keskinkertaiset. Nousin nopeasti kärkeen ja sain kasvatettua eroa muihin. Jossain vaiheessa huomasin, että Tatu oli toisena ja sen jälkeen olikin hieman rennompi ajaa. Ajaessa en miettinyt mestarutta vaan keskityin ajolinjoihin. En ole vielä edes tajunnut tätä, mutta onhan tämä uskomattoman hienoa, kertoi Weckman erän jälkeen.
EMX150-sarjan voittajalle oli tarjolla Honda Europen tiimipaikka ensi vuodeksi EMX250-luokkaan, mutta Weckman ei ikänsä puolesta voi ottaa palkintoa vastaan vaan hänet nähdään myös ensi kaudella EMX150 sarjassa.
Manninen Bros Honda tiimille kausi oli toinen EMX150 sarjassa ja luonnollisesti mestaruus oli tärkeä jatkon kannalta.
– Viime vuonna kuljettajamme Jere Haavisto hävisi mestaruuden kahdella pisteellä, joten tämä on todellakin balsamia haavoille. Viimeiset kaksi kierrosta tuntuivat ikuisuudelta, mutta ruutulipun heiluessa helpotus oli valtava. Suurin kiitos kuuluu tietysti Emilin vanhemmille ja manageri Juha Punkille, jotka ovat mahdollistaneet Emilin satsaamisen motocrossiin jo useamman vuoden ajan. Myös tämän kauden sponsorimme, Hondan maahantuoja Brandtin johdolla ovat olleet tärkeässä roolissa tämän saavutuksen mahdollistamisessa ja toivottavasti mestaruuden myötä saamme myös uusia yhteistyökumppaneita viemään Weckmania ja muista huippujunioreita kohti maailman huippua, kommentoi tiimipäällikkö Kusti Manninen.
Kotimaassa Weckman nähdään seuraavan kerran SM-sarjan päätöskilpailussa Heinolassa kahden viikon kuluttua.
Voita Karibian risteily – arvo 1400€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1400€ arvoisen Karibian risteilyn!
- Ida Hulkko otti olympiapaikat haltuun – ”Uusi seksipommi on kylässä”
- Saga Anderssonin treenivideo villitsi – ”Mikä nainen”
- Ylen uutinen oli liikaa – Kristiina Mäkelän kuppi meni nurin
- Missä kunnossa – Riitta-Liisa Roposelta huikea urheilusuoritus
- Venäjän hiihtotähti vaihtoi Tatarstanin joukkueeseen – avasi nyt suunsa
- SE-mies yritti kovaa temppua ja epäonnistui – ”Loppuun asti yritin”
- No huh – Ella Junnila täräytti rajun väitteen Ylelle
- Pariisin olympialaiset saivat suomalaisittain loistokkaan alun – ”Huikea avaus”
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Hirmukaari ja SE-tulos: Suomalaisheittäjältä hurja paluu kuuden vuoden tauon jälkeen
- Ikäeroa 20 vuotta – urheilulegendan väitetty suhde povipommiin kuohuttaa
- IS:lle paljastettiin – tässä vaiheessa alkoi näkyä merkkejä Tapio Suomisen ongelmista
- Ylen selostaja avasi suunsa – paljasti vaietun totuuden Tapio Suomisesta
- Kristiina Mäkelän elämään muutos – ”Virallisesti neiti Mäkelä”
- Suomalainen keihästähti vaihtoi lajia – löi pöytään huiman tuloksen
- Eveliina Määttänen yllätti faninsa – poseerasi upeissa kesäkuvissa
- Harva sanoo tällaista ääneen – Silja Kosonen pamautti hurjaa tekstiä IL:lle
- Salainen ihailija? Krista Pärmäkoskea odotti melkoinen yllätys
- Therese Johaug harvinaisessa kuvassa – esitteli rantakuntoaan: ”10/10”