Superpesiksessä erittäin tuttu finaalipari
Kuva: Juha Tamminen
Vimpelin Veto seurasi Sotkamon Jymyn esimerkkiä ja marssi Superpesiksen finaaleihin vakuuttavasti suoraan voitoin 3-0.
Runkosarjankin voittanut Vimpelin Veto oli omaa luokkaansa välieräsarjassa Jyväskylän Kiriä vastaan. Veto voitti ottelusarjan suoraan 3-0 ja eteni finaaleihin jo kuudennen kerran putkeen.
Ratkaisevan kolmannen voiton Veto otti maanantaina. Joukkue oli kotonaan Saarikentällä suorastaan suvereeni raihnaista Jyväskylän Kiriä vastaan ja tuuletteli loppulukemin 2-0 (3-0, 15-3).
– Emme pystyneet antamaan hyvää vastusta kuin yhdessä pelissä. Meidän paikka oli kotipelissä, siinä oli mahdollisuudet ottaa yksi voitto. Vimpeli on toki tosi vahva, tosi kova joukkue. Emme pystyneet siihen vastaamaan, Kirin pelinjohtaja Paavo Hämäläinen myönsi pelin jälkeen Nelonen Prolla.
Kolmannessa välierässä Veto oli täysin pitelemätön ja iski kärkilyöntejä 71-prosenttisin tehoin. Jokeri Mikko Rantalahti löi 2+7 juoksua ja kollega Janne Mäkelä säesti kuudella tavallisella. Lisäksi jokainen Vedon kaksitoistaisesta miehistöstä sai tililleen vähintään yhden tuodun juoksun.
Veto kohtaa finaaleissa Sotkamon Jymyn viidettä kertaa putkeen. Jymy on voittanut kaikki neljä edellistä vääntöä, mutta Veto halajaa palata mestariksi syksyn 2010 tavoin, jolloin se voitti finaaleissa Kouvolan Pallonlyöjät.
Kiri taistelee ensimmäisestä mitalista sitten kauden 1999 pronssiottelussa Joensuun Mailaa vastaan.
Teksti: Superpesis.fi
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Näin Donald Trump kommentoi Iranin osallistumista jalkapallon MM-kisoihin
- Vain 22-vuotias olympiaurheilija lopettaa – syy pysäyttää
- Kiusallista! FIFA-pomon rauhanele meni pahasti pieleen
- Suomalaislupaus huippuopissa – treenasi maailman ykkösen leirissä
- Janni Hussi julkaisi kuvan sängystään vappuna – ”olkaa villejä”
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus
- Hilla Niemelä niputti kautensa – lähetti suoran viestin Krista Pärmäkoskelle
- Uusi hiihdon superpari? – yhteinen romanttinen lomavideo leviää
- Kaisa Mäkäräinen: yllättävä lajivaltaus!
- Venla Lehtonen julkaisi kuvia kulissien takaa – raskas kausi jätti jälkensä
- Jättiyllätys – Nooralotta Neziri miettii totaalista lajinvaihtoa!
- MTV: Mustafe Muuse avautuu suoraan dopingista – ”eivät ole puhtaat jauhot pussissa”
- F1-legenda vaihtoi ratin lenkkareihin – hurja aika maratonilla
- Alppihiihdon rahalista julki – yksi nimi täysin omassa luokassaan
- Harri Heliövaaran hurja selviytymistarina – rajut oireet ennen ottelua
- Valtteri Bottas sai F1-pomolta rajun uhkauksen – suomalaiselta jäätävä vastaus