Suuri määrä mitalisuosikkeja tipahti miesten pituuskarsinnassa
Kuva: Juha Tamminen
Miesten pituushypyn maailmantilaston ykkönen Yhdysvaltain Jeffrey Henderson on jokaisessa tämän kesän kilpailussaan hypännyt vähintään 818 ja hyppäsi pisimmälle myös MM-karsinnassa. Hänen ensimmäinen hyppynsä kantoi 11 senttiä lankun etureunasta ponnistaenkin 836.
Lontoon olympiavoittaja Britannian Greg Rutherford oli Hendersonin ohella ainoa karsintarajan 815 ylittäjä. Rutherfordin toinen hyppy kantoi 825. Maailmanmestaruutta puolustava Venäjän Aleksandr Menkov hyppäsi vasta viimeisellä yrityksellään 11 senttiä lankun etureunasta ponnistaen 808.
Varsin suuri joukko ennakkosuosikeista karsiutui, kun muun muassa Etelä-Afrikan koko kova kolmikko karsiutui, mukaan lukien tämän vuoden maailmantilaston kakkonen Zarck Visser ja nelonen Rushwal Samaai. Neljästi arvokilpailuissa mitalilla palkittu Khotso Mokoena karsiutui tasatuloksella 798 Tšekin Radek Juškaa vastaan, sillä Mokoenan kaksi muuta yritystä olivat yliastuttuja. Finaalista karsiutuivat myös hopeamitaliaan puolustanut Hollannin Ignisious Gaisah, ilman tulosta jäänyt tämänvuotinen Euroopan hallimestari Ruotsin Michel Tornéus sekä maailmantilaston kolmonen Yhdysvaltain Marquis Dendy.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Peli on pelattu: Hiihdon maailmantähdeltä valitettava ilmoitus
- Sami Jauhojärvi sai vaimoltaan melkoisen yllätyksen – veti nopeasti johtopäätöksensä
- Reetta Hurske teki ikävän paljastuksen joulun alla
- Kamerat tallensivat Suvi Minkkisen herkän hetken
- Eveliina Määttäsen tilanteessa merkittävä muutos
- Suomalainen urheiluseura jakoi surullisen uutisen – ”Ikävä jää, mutta muistot säilyvät”
- Janne Ahonen sai huonoja uutisia
- Suomen hiihtoässän tilanteessa dramaattinen käänne – mitään ei ole tehtävissä
- Pihalle maailmancupista: Suomalainen ampumahiihtonainen avautui nyt tilanteestaan
- Dorothea Wierer puhui suunsa puhtaaksi