Tomi Honka kehään heti EM-kisojen avauspäivänä
Nyrkkeilyn miesten Euroopan mestaruuskilpailut alkavat perjantaina Bulgarian Sofiassa.
Suomen kolmen nyrkkeilijän joukkueesta kilpailut avaa raskaansarjan (91 kg) Tomi Honka, joka saa avauspäivänä vastaansa Armenian Henrik Sargsyanin.
Helsinkiläinen Honka, 24, on tämän vuoden Pohjoismaiden mestari ja hän on tänä vuonna iskenyt otteluvoittoja neljässä kansainvälisessä turnauksessa. Sargsyanin saavutuksiin kuuluu kaksi Armenian mestaruutta nuorten Euroopan Unionin mestaruuskilpailujen pronssimitali vuodelta 2013.
– Uskon Tomin voitonmahdollisuuksiin. Otteluun lähdetään tasaisista lähtökohdista ja päivän kunto ratkaisee. Tomi on hyvässä kunnossa ja valmis otteluun, Suomen päävalmentaja Jarkko Pitkänen kertoo.
Lauantaina suomalaista kehään nousee kotkalainen Dmitri Tretyak, joka saa 75-kiloisissa vastaansa Puolan Tomasz Jablonskin. Tretyak on iskenyt suomalaisista miesnyrkkeilijöistä tänä vuonna eniten kansainvälisiä otteluvoittoja. Kaksinkertainen Puolan mestari Jablonski on otellut puoliammattilaisliigassa World Series of Boxingissa hyvällä menestyksellä.
Matti Kootan, 26, osalta EM-kilpailut alkavat maanantaina ottelulla Armenian Aram Avagyania vastaan. 56-kiloisissa otteleva Koota saavutti viime vuonna Euroopan Unionin mestaruuskilpailuissa hopeaa. Avagyan iski pronssi viime Euroopan mestaruuskilpailuissa kaksi vuotta sitten.
Suomen joukkueen valmentajina toimivat Jarkko Pitkänen ja Veli Koota.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Urheilucast: Nyt tipahti häkellyttävä tieto Benjamin Rautiaisesta
- Maria Huntingtonilta avoin ulostulo: ”Pikku hiljaa täältä noustaan”
- Iivo Niskanen ja Lauri Markkanen neuvottelevat jättimäisestä kaupasta
- Täysin uusi kilpailumuoto Suomeen – mukana Ilona Mononen ja Topi Raitanen
- FIS jyrähti: 19 hiihtäjää hylätty – joukossa myös suomalainen!
- Tiesitkö? Tällaisia töitä Emma Tainio tekee yleisurheilun ulkopuolella
- Kokaiinia käyttänyt tennistähti sai luvan palata pelikentille – selitys meni läpi
- Suvi Minkkisen uudesta sopimuksesta käytiin tiukka keskustelu
- Alppihiihdon maailmancup 2026-27: Ohjelma, aikataulu, tv, suomalaiset
- Aitajuoksun SE-nimi merkittävä muutos: valmentaja vaihtoon
- Kerttu Niskanen ei halua seurata puolisonsa jalanjälkiä – sitten tuli uusi työehdotus
- NBA-tähden Suomen visiitistä levisi väärää tietoa – Aleksi Valavuori: Emme olleet noin humalassa!
- Lauri Vuorinen avautuu harjoittelustaan: ”Olen aina ollut ongelmissa harjoituskaudella”
- Kaisa Mäkäräinen tekee paluun – vahvisti kilpailusuunnitelmansa
- Tältä Suomen joukkue näyttää EM-kisojen alla – vastaan asettuu maailman ykkönen
- Topi Raitasen valmentajaa vastaan nostettiin syyte seksuaalisesta ahdistelusta
- Aitajuoksun SE-nimi merkittävä muutos: valmentaja vaihtoon
- Paluuta virittelevä Saga Vanninen paljasti Ylelle: tämä muuttui valmentajaa vaihtamalla
- FIS: Hiihdon MM-kisoihin tuli iso muutos
- Urheilucast: Jokerit käänsi katseensa NHL:ään – jättihankinta vireillä?