Virpi Hukka ja Tuomas Jussila Superpesiksen heinäkuun pelaajat
Kuva: Juha Tamminen
Jyväskyläläisen Kirittärien Virpi Hukka ja Joensuun Mailan Tuomas Jussila on valittu Superpesiksen kuukauden pelaajiksi. Kärkijoukkueiden vastuunkantajat onnistuivat erinomaisesti sekä sisäpelissä ykköskärjen vaihtajina että ulkopelissä.
Hukka debytoi Superpesiksessä kaudella 2011 ja nousi suuren yleisön tietoisuuteen kärkilyöntitilaston voittajana 2012. Uusi askel uralla eteenpäin vei Jyväskylään, jossa helsinkiläisen Puna-Mustien kasvatti voitti uransa ensimmäisen naisten SM-mitalin ja kruunattiin etenijäkuningattareksi. Sama tahti on jatkunut kuluvalla kaudella. Etenijätilaston kärki merkkautti heinäkuussa tehot 2+1 lyötyä, 22 tuotua ja 57 kärkilyöntiä. Palkinnoille Hukka ylsi neljässä joukkueensa ottelussa.
Joensuun Mailaa nykyään edustavan Tuomas Jussilan ura Superpesiksessä käynnistyi räväkästi. Ensimmäisellä täydellä kaudella Ylivieskan Kuulan kasvatti sai kutsun miesten Itä-Länteen ja oli Pattijoen Urheilijoiden joukkueessa voittamassa seurahistorian ensimmäistä Suomen mestaruutta 2008. Viime vuosina Jussila on noussut monien papereissa jopa sarjan arvostetuimmaksi pelaajaksi. 75-prosenttisesti kärkilyönneissään onnistunut tilaston ykkösnimi iski heinäkuussa tehot 2+0 lyötyä, 17 tuotua ja 83 kärkilyöntiä, esiintyi ulkona vakuuttavasti isolla tontillaan polttolinjassa ja pokkasi viisi palkintoa 11 ottelussa. Joensuu porskuttaa sarjan kärjessä ja tavoittelee runkosarjan voittoa.
Rönkkö ja Mäkinen Ykköspesiksen parhaat
Miesten Ykköspesiksessä Imatran Pallo-Veikot on lähellä kotietua sarjan sisäisten pudotuspelien ensimmäiseen vaiheeseen. Yksi menestyksen arkkitehdeistä on kuukauden pelaajaksi valittu lyöjäjokeri Lauri Rönkkö, joka on ratkaissut joukkueelleen useita jaksovoittoja. Heinäkuussa Rönkkö merkkautti tilastoihin komeat 2+25 lyötyä. Hämeenlinnan Paukku on vahvasti tyrkyllä naisten Ykköspesiksen ylempiin pudotuspeleihin. Yksi joukkueen johtohahmoista on lukkarin tontilla peliä pyörittävä Marjukka Mäkinen, joka kuuluu sisälläkin sarjan tehopelaajiin. Heinäkuun pelaajalla on takanaan 156 ottelun ja yhden Itä-Lännen kokemus Superpesiksestä.LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Norjalle riitti – kännissä hiihtänyt kohumies ulos maasta!
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Immun Fight Club – IFC 21.3.2026: Liput, tv, ohjelma
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Lake Placid 2026 | Hiihdon maailmancup: Ohjelma, tv, tulokset
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet
- Petter Kukkonen vihjasi suoraan – Krista Pärmäkoskelle voi aueta uusi rooli
- Ylen toimittaja sekoili suorassa lähetyksessä – pyysi nyt anteeksi
- Suvi Minkkinen taisteli palkintopallille – voittaja teki yllättävän eleen
- Suomen joukkue valittu viimeiseen maailmancupiin – yksi tähtinimi jäi pois
- Hiihtoliitto pisti rahahanat kiinni – Suomen loppukauden sensaatio ulos!
- Yle: Eero Hirvosen moka laukaisi uskomattoman tapahtumasarjan – yllättävä puhelu pelasti kaiken
- Krista Pärmäkosken uran viimeinen hetki sai Jessie Digginsin itkemään
- Supertähti loukkaantui Drammenissa – nyt edessä vaikea valinta
- Huomionhakua vai huumoria? – Hiihtäjän tempaus kuohutti Holmenkollenissa
- Maailmancup huipentuu USA:ssa – Ruotsi tuo kaikki tähdet