Anna-Julia Kontio otti jälleen hyvän kansainvälisen sijoituksen hevosella Pacific des Essarts. Ratsukko oli Grand Prix´n kakkonen kolmen tähden kansainvälisessä kilpailussa Humlikonissa, Sveitsissä.

Kontio hävisi voiton noin 0,2 sekunnilla Sveitsin Elian Baumannille ja Barokselle, jonka voittoaika oli 36,40 sekuntia. Luokan kolmas oli Ruotsin Rolf-Göran Bengtsson Unita Askilla ajassa 37,80. Humlikonin Grand Prix oli maailmanlistapisteitä kartuttava luokka. Kontio on maailmanlistalla 187. sijalla.

– Perusradalla oli tiukka enimmäisaika. Ensimmäinen nolla tuli vasta, kun 20 ratsukkoa oli luokassa hypännyt. Näytti jo siltä, ettei nollia tule ollenkaan. Lopulta niitä tuli seitsemän. Perusradan jälkeen olin hyvin luottavainen ja päätin pistää uusinnassa vauhtia, Kontio kertaa Suomen Ratsastajainliiton tiedotteessa.

– Menin uusintaradalle Rolf-Göranin jälkeen ja lähdin tekemään kaiken mikä oli tehtävissä. Hevonen hyppäsi tosi hyvin ja yritti kaikkensa, eikä suoritukseen jäänyt harmiteltavaa. Se pikkuisen harmittaa, että Baumann tuli perästä ja meni ohi niin pienellä erolla.

Humlikonin areena on pieni ja muistuttaa pian alkavan sisäkauden halliolosuhteita. Kontio ei ole vielä hypännyt Pacific des Essartsilla hallissa, muttei usko sen olevan lahjakkaan, kapasiteetikkaan ja hyvin läpiratsastetun hevosen kanssa mikään ongelma.

– Hyppään Helsingissä ja toivottavasti myös Oslossa. Sitä ennen on tarkoitus hypätä joku pienempi luokka hallissa, Helsinki International Porsche Horse Show´n pääluokissa menestykseen tähtäävä Kontio kertoo.

Maiju Mallat sai Calle Coolilla 13 virhepistettä ja sijoittui 33. yhteensä 42 ratsukon joukossa.