Lahtelaisen Jussi Veikkasen, 34, pitkä ammattilaisura päättyy. Kovat 11 vuotta ammattilaispyöräilyssä ajajana loppuvat 4. päivä lokakuuta ajettavaan kilpailuun. Työt kuitenkin jatkuvat ammattilaispyöräilyn parissa. Hän tulee työskentelemään pitkäaikaisen tallinsa ranskalaisen FDJ:n organisaatiossa.

Veikkanen on viihtynyt hyvin FDJ:ssa. Hän ajoi vuoden 2011 belgialaisessa Omega Pharma – Lotto –joukkueessa, mutta palasi takaisin FDJ:iin. Viimeiset vuodet hän ajoi joukkueessaan apuajajana ja tutorina joukkueen nuorille ajajille. Veikkasen tinkimätön asenne ja valoista luonne on auttanut joukkueessa pysymisessä, vaikka tulokset eivät sairastelujen takia ole olleet joka vuosi parhaita mahdollisia.

– Muutaman vuoden pystyin itse hyviin tuloksiin, mutta sen jälkeen siirryin apuajajaksi auttamaan joukkuetta. Tehtävä on motivoinut, sillä mikä onkaan mukavampaa kuin saada joukkuekavereilta kiitosta hyvin tehdyn työn jälkeen. Oma sijoitus ei ole siinä roolissa tärkeä, kertoo Veikkanen.

– Uraan mahtuu paljon hienoja kohokohtia. Tietysti vuonna 2009 Tour de Francen avausetapilla saamani mäkikiripaita, pallopaita, on niistä mieleenpainuvin. Kun se tapahtui vielä Ranskan kotimme lähellä ja perheeni ollessa katsomossa seuraamassa kisaa, niin tunteet olivat huipussaan, muistelee Veikkanen.

Veikkanen ajoi uransa aikana kaikki suuret ympäriajot. Italian ympäriajossa hän kuului yleensä joukkueensa vakiokokoonpanoon. Hän ajoi Giron seitsemästi keskeyttämättä kertaakaan. Vuonna 2008 hän oli kolmella etapilla kymmenen parhaan joukossa. Edellisenä vuonna hän oli kokonaiskilpailussa 44:nneksi ja oli kolmella etapilla 20 parhaan joukossa. Urallaan Veikkanen otti kolme ammattilaiskilpailuvoittoa.

Suomessa hän edustanut TWD-Länkeniä koko maantiepyöräilyuransa ajan. Hän on yksi kaikkien aikojen menestyneimpiä pyöräilijöitä, jos mittarina käytetään maantieajon Suomen mestaruuksia. Niitä hänellä on peräti seitsemän. Lisäksi hän voittanut Suomessa henkilökohtaiset maanmestaruudet cyclocrossissa ja maastopyöräilyssä. Joukkuemestaruuksia hänellä on kuusi.