Mikko Ilosen (-5) peli ei sujunut KLM Openin toisella kierroksella odotusten mukaisesti. Hän löi ET:n ohjelmaan kuuluvassa kisassa tuloksen 70, ja putosi sijalle 35. Ilonen oli avauspäivän jälkeen yhdeksäntenä. Matkaa kärkeen on seitsemän lyönnin verran.

Lahtelaisen birdiemäärä (4) puolittui torstain kierroksesta. Bogeja (5) tuli kolme enemmän. Väyläosumia oli avauskierroksen tapaan yhdeksän, griiniosumat (11) vähenivät kolmella. Putteriaan Ilonen käytti 31 kertaa.

Myös Mikko Korhosen (-3) ote lipsui toisena pelipäivänä, vaikka esitys olikin tasainen. Hän teki päivän mittaan yhden birdien ja yhden bogin, ja eteni yhden lyönnin turvin jatkoon.

Korhonen osui perjantaina griineille 12 kertaa, mutta väylille vain neljästi. Puttilukema (29) alitti toistamiseen 30:n rajan. Korhonen on kisan puolivälissä sijalla 53.